IV luku.
MERIMIEHEN HAUTA.
Markuksen ensi kesä kului huvimatkoihin tai virkamatkoihin piiriin kuuluville toisille saarille, joista kaksi oli asuttua — toisessa suuri kylä ja toisessa loisto ja asunnot sen hoitajille, muuta siihen ei sopinutkaan — ja muut asumattomia luotoja ja kareja, joissa kussakin oli vain saunat, hylkeen pyytäjien ja kalastajien tilapäiset asunnot.
Aika kului nopeaan.
Maanantai oli se päivä, jonka hän heti alussa määräsi itselleen siksi päiväksi, jolloinka hän ryhtyy tositoimin työhön.
Ensin hän siirsi työpäivän huomisesta huomiseen, kunnes viikko alkoi olla lopussa. "Ei vielä tänään. Nyt on liian kaunis päivä! Tänään vielä lepään ja huomen aamuna nousen varhain ylös ja käyn työhön!" — niin hän ajatteli joka päivä.
Eräänäkin iltana, ensi viikon puolivälissä, hän asetti herätyskellon soimaan viideltä aamulla. Hän ei edes kuullut sitä, niin sikeästi hän nukkui, ja heräsi vasta kello yhdeksän, päivän ollessa jo korkealla, joi aamukahvit, kävi uimassa, kuunteli kalliolla loikoessa kajaiden ja tiirojen huutoa ja kirkunaa ja laineen lotinaa kallioon ja rantakiviin, katseli meneviä ja tulevia laivoja ja muita aluksia ja sinistä taivasta ja nautti olemassaolostaan. Vielä aamiaista syödessään hän vakuutteli itselleen: "Kuules Markus! Syötyä työhön!!", mutta sitten syötyä pitikin ottaa puutarhassa pieni ruokalepo riippumatossa lukien ja sitten tapahtui yhtä ja toista odottamatonta, jota hän ei osannut ottaa huomioon päivän ohjelmaa laatiessaan — tavallisimmin tuli hänen luokseen pappi —
— Hyvää huomenta kuningas!
Vanhan tavan mukaan nimitettiin häntä kuninkaaksi. Aina oli saarelaisvallesmanneja nimitetty kuninkaiksi ja Markusta, joka oli ylhäisen näköinen, olisi varmasti sillä nimellä alettu kutsua, vaikkei aikaisempia olisikaan.
— Huomenta, huomenta, vastasi Markus ja nousi tervehtimään tulijaa.