Oli päästy jo syyskesään, kun perämies, Pelto-Kallu, oli kerran vallesmannin asioilla kihlakunnan pääkaupungissa Vehkalahdella, ostamassa ruoka- ja juomatavaraa niitä pitoja varten, jotka Markus oli päättänyt järjestää saaren hienostolle ennen elokuun loppua, jonain kauniina kuutamoyönä. Perämies oli tavannut kaupungilla kihlakunnanvanhimman, joka oli kutsunut Kallun virkahuoneeseensa ja antanut pienen kirjeen vietäväksi Markukselle. Saadessaan kirjeen hyppysiinsä, tunsi Markus ailovan tunteen rinnassaan ja polton koko olennossaan. Hän hengitti kiivaasti ja hänen ajatuksensa kuohuivat. Kirje värisi hänen kädessään ja hänen teki mieli hävittää se, mutta kun sen kuoreen oli piirretty punaisilla kirjaimilla sanat: "Hyvin tärkeää", ei hän voinut olla kirjettä avaamatta ja lukematta. Sen sisältö oli kuitenkin paljon vaarattomampi, kuin hän oli kuvitellut. Kohteliaassa muodossa siinä kehoitettiin Markusta hetimiten vastaamaan niihin ja niihin virkakirjeisiin — numeroita oli parikymmentä — ja kahden viikon kuluessa kaikkiin, sekä itse saamiinsa, että niihin, jotka olivat jo ennen häntä tulleet. — "Sinä olet enkeli!", huudahteli Markus kirjeen luettuaan innoissaan, ajatuksissaan, ja kerran pari ääneenkin, — "kun et tämän pahemmin minua haukkunut — sinä vanha virkakotka!"
Kaikkein tärkeimmäksi mainittiin toimittamattomien asiain joukossa jo edellisen toukokuun neljäntenäkolmatta kirjoitettu Kihlakunnanvanhimman virkakirje numero tuhat kolmesataa yksi ja sen avasi Markus ensiksi, omatunto sitäkin parempana, kun se kuului jo edellisen vallesmannin laiminlyönteihin. Siinä sanottiin muun muassa näin:
"Koska tänne on ilmoitettu, että kun tämän kuun ensi päivänä täkäläinen tullivartiopursi numero kolme ankkuroi piiriinne kuuluvan asumattoman saaren, Viirin, suojaan, sen länsirannalle vastatuulen pitoon kello kuusi aamulla ja kun sanotun purren miehistö hetkistä myöhemmin astui maihin tarkastaakseen saaren ja siellä olevat kalastajasaunat, löysivät he rantahiekalta, noin kaksikymmentä metriä vesirajasta ylöspäin ja noin puolentoista metrin korkeudelta merenpinnasta kaksi mätänemistilassa olevaa ruumista, kehoitetaan teitä heti ensi tilassa matkaamaan sanotulle piiriinne kuuluvalle paikalle, toimittamaan mitä tarkimman tutkimuksen sekä ryhtymään kaikkiin toimenpiteisiin asian selvittämiseksi ja lähettämään tutkintopöytäkirjat viivyttelemättä Maakunnan Hallitukselle."
Vaikka olikin miltei tyyni ja sen vähän mitä tuulta oli, oli se lounaasta, siis vastaan ja vaikka oli jo ilta ja alkoi hämärtää, komensi Markus jahdin lähtövalmiiksi heti kirjeen luettuaan, siis samana iltana kun Pelto-Kallu oli tullut mantereelta. Jahtiin varattiin kolmen päivän eväs sekä kutsuttiin yksi mies mukaan apulaiseksi. Markus oli sanonut nimittäin perämiehelle näinikään:
— Sitten sinun on kylästä otettava yksi mies lisäksi — siellähän voi olla lapioimista tai muuta ja hyvä on olla mukana yksi vierasmies.
— Kukahan tuonne pitäisi kutsua? — kysyi perämies siristellen kolmenkanttisia silmiään, joista oikea sillä kertaa oli miltei ummessa. Vanhemmalla iällä Kallun oikean silmän luomi laskeutui yhä alemmaksi ja peitti osan silmäterää, eikä enää koskaan kunnolla avautunut — vain nenän puolelta oli se hiukan kohollaan ja salli silmän sieltä ilkeästi tirkistellä. Tähän aikaan laskeutui tuo oikeanpuoleinen silmäluomi tähän asentoon vain hyvin vaikeissa tapauksissa — kotona Sannan kanssa jutellessa, Sannan lausuessa hyvin ilkeitä sanoja ja Kallun saadessa pahan halun lyödä Sannaa, ja, ihme kyllä, nytkin päältäpäin katsoen näin vähäpätöisessä asiassa kuin vierasmiehen ottamisessa Viirin matkalle. Markus huomasi Kallun karvaan katseen ja ärjäsi:
— Mitä sinulla on mielessä mies?! Tekisi mieleni antaa sinua korvalle!
— Ei mitään — ei minulla oli mielessä mitään muuta kuin se, että ajattelin tässä sitä, että kun minä olen riittänyt vallesmannin kanssa vierasmieheksi ja poliisiksi yksinänikin — pahemmissakin tarkastuksissa ja tutkinnoissa, niin mitä varten tässä nyt tarvittaisiin vierasta apua — enkä minä ajatellut sitäkään. Minä vain yksinkertaisuudessa kysyin, että kuka sinne pitäisi kutsua. Sitä minä vain kysyin. Ei vallesmannin pidä ottaa pahaksi, mitä minä tuhmuudessani kyselen —
— Tuhmuudessasi!! Minä alan ihmetellä tuota sinun tuhmuuttasi! Kuulehan perämies! Minä alan ihmetellä! Ymmärrätkö sinä?! — Jaa — minusta on yhdentekevää, kenenkä sinä kutsut, kunhan on mies, joka ei pelkää ruumiita ja kykenee lapioimaan — jos nimittäin ruumiit ovat siinä tilassa, ettei niitä voi kuljettaa pois. Ja lisäksi, jos asia jostain syystä joutuisi oikeuden tutkittavaksi, olisi miehen kelvattava valalle. — No — mitä töllistelet?
— Jos siellä hautaaminen tulee kysymykseen, olisi kai mukaan otettava pappi siunaamaan haudan ja lukkari laulamaan —