Ranta hohti valkeanaan kalastusveneiden purjeita, jotka myös olivat avatut kuivaamaan.
Oli niin tyyni, että jaalojen keulat olivat kääntyneinä mikä minnekin päin.
Juuso on noussut jaalansa kannelle.
Hän ihailee jaalaansa.
Hän on kiintynyt siihen kuin oikeaan käteensä — molemmat tottelevat hänen aivojensa käskyjä yhtä uskollisesti.
Jaala on kuin hänen ruumiinsa jäsen, joka ajattelee hänen aivoillaan ja tottelee häntä kaikessa.
Juuso hyväilee käsillään purjeita. Ne ovat kuumat, kun kesäaurinko niitä täydellä voimalla paahtaa.
Juuso ravistelee tervalle tuoksuvia vantteja, jotka ovat ranteen paksuista liinaköyttä. Monien kesien terva kiiltää mustanruskeana niiden lämpöisellä pinnalla.
Kaikki kansiluukut ovat avatut ruuman tuulettamista ja kuivausta varten. Sieltä tulvii ilmoille voimakas tervan ja pohjaveden tuoksu.
Juuso käärii kokoon purjeet, ensin isonpurjeen, sitten vokan ja keulapurjeet ja peittää ne kaikki tervatuilla ressuilla. Sen jälkeen hän vielä kerran silmäilee jaalaansa keulasta perään, kannesta mastojen nuppeihin saakka ja huomattuaan kaiken olevan järjestyksessä, laskeutuu hän jollaan, joka on koko ajan ollut jaalan kupeella, pesti keulavantissa kiinni, ja soutaa sitten maihin.