Juuso seisoi vielä hetken aikaa odottelemassa, mutta kun ei enää mitään kuulunut eikä näkynyt läksi hän kävelemään kotiansa kohti. Siellä hän hiljaa hiipi vuoteeseensa, ja ennen nukkumistaan hänessä alkoi vakaantua ajatus, että juuri Euppe, eikä kukaan muu, on hänelle sopiva.
* * * * *
Varsinainen kosinta tapahtui vasta seuraavana kesänä, syyspuolella, elokuun loppupäivinä, eräänä myrskyisenä lauantai-iltana myöhään, sangen omituisissa oloissa ja omituisella tavalla.
Juuson jaala oli ankkurissa kylän edustalla lähtövalmiina pitkälle matkalle, Memeliin.
Länsimyrsky raivosi.
Vantit viheltelivät, vallit rapsuttelivat mastoa ja keulaan lotisi maanalusvihurien räve. Jaala keinui ummikkaissa, jotka kiersivät maan etelä- ja pohjoispään ympäri itäpuolelle.
Kajuutassa istui rasvalampun himmeässä valossa Juuso ja Mikko.
Kamiinassa paloi tuli, ja vettä kiehui kattilassa, josta mukit aika-ajoin täytettiin ja veteen sekotettiin runsaasti sokeria ja konjakkia.
Juuson oli vallannut ryyppytuuli, ja kun hän ei voinut ryypiskellä kotonaan, kutsui hän luotettavimman toverinsa Mikon jaalaan kanssaan ryypiskelemään.
Ilta oli jo kulunut kello yhteentoista.