— Mutta minä en luota sinuun!
— Kyllä sinä saat minuun luottaa kuin itseesi! Älä yhtään pelkää!
— Ei puhuta siitä asiasta mitään.
— Sinulle olisi siitä paljon etua. Minä vakuutan kunniasanallani, että en ainakaan minä nostaisi kannetta sinua vastaan…
— Mutta kielisit muille — toisille tullimiehille asiat ja pesisit itse kätesi. Ja enhän minä itse ole istumaan mennyt tähänkään asti. Tiedäthän sinä, että tämän jaalan omistaja ja kippari on Eskon Mikko. Hööö! Vai niin tuhmaksi sinä minua luulit! Ei! — Halvemmaksi minulle tulee se, että ollaan niinkuin ennenkin.
— Minulla on pieni palkka ja iso perhe…
— Jaa — se asia ei liikuta minua. Tuolla kannella on Eskon Mikko. Hänellä on äiti ja sairas sisar. Siellä on Sepän Jere, jonka isä on puujalka, tullimiesten ampuma raajarikko, joka ei kykene kalastamaan eikä purjehtimaan. Voi voi mitenkä paljon on maailmassa niitä, joilla on pieni palkka ja iso perhe!
— Sinulla on vallattoman hyvää konjakkia…
— Ota vaan itse lisään, jos maistuu! Minulla on tässä vähän vielä kiireitä tämän keittämisen kanssa.
Tullimies laittoi itselleen ryypyn ja toisenkin ja sitten olikin jo Juusolla kiehuvaa vettä kattilassa ja hän kaatoi sitä laseihin. Juotiin monta lasillista kuumaa teetä, johon sulatettiin paljon sokeria ja kaadettiin konjakkia mausteeksi.