— Älä ota tulta, sanoi Mikko, näkyy kylään, kun ovi avataan.
— Kuka nyt on näkemässä?
— Ei sitä tiedä.
— No, tulkaa sitten, mutta ette saa olla kauan. Toimittakaa asianne nopeaan, minua nukuttaa.
Miehet menivät aittaan, ja kun ovi saatiin jälleen kiinni, sytytti Euppe talikynttilän palamaan ja istuutui vuoteensa reunalle unisena, saali harteillaan.
Juuso ja Mikko istuutuivat Euppea vastapäätä, eri vaatekirstulle kumpainenkin.
Pitkään aikaan ei kukaan lausunut sanaakaan.
Kuului vain myrskyn tohina seinissä, nurkissa ja katossa sekä läheisissä saarneissa ja omenapuissa, vuoroin vaimeten, vuoroin koveten. Etäämpänä vonkui ja parahteli jokin tuuliviiri.
Juuso vilkaisi väliin Mikkoon, iskien vihaisena hänelle silmää, mutta
Mikko vaan ei saanut sanaa suustaan.
Lopulta alkoi Euppe puhua hiljaa ja miltei kuiskaten: