Santra oli työntänyt punaraitaisen liinansa alas niskaan.
Hänen vaaleat, pellavaiset hiuksensa olivat paljaina ja ne olivat Juusosta merkillisen kauniit, varsinkin korvallisilla riippuvat kiharat, jotka välkkyivät kiukaassa palavan tulen valossa. Kasvoista näkyi vain vasen poski, jossa oleva hymykuoppa hiukan liikahteli, mistä Juuso päätteli, että tyttöä pyrkii naurattamaan ja se Juusoa hiukan harmitti, jopa lopulta suututtikin.
Juuson teki mieli sanoa jotain viisasta, mutta ei nyt johtunut mitään asiaa mieleen. Lopulta hän keksi sopivan sanottavan:
— Tämä oli viimeinen säkki tästä laivarikosta.
— Minä kuulin sen jo.
— Kuulit! — venytteli Juuso matkien. — Keneltä sinä sen kuulit?
— Kävi tässä vain eräs nuorimies äsken ja sanoi minulle, että: "Nyt menen hakemaan viimeistä säkkiä ylös rannasta." — No, enkös tiennyt! Ilmankos minua sanotaan viisaaksi! Hahahahah!
Santran naurun jälkeen seurasi hiljaisuus.
— Tuo minulle piippuun tulta, Santra! sanoi Juuso.
— Tule itse ottamaan.