Joskus sattui niin, että tulli nousi jaalaan sittenkin tarkastukselle. Ei löytänyt muuta kuin viinan hajua. Jaalan koko sisus haisi viinalle. Tullimiehet nuuskivat sieraimiaan ja sanovat Eskon Mikolle, joka on ilmoitettu laivan omistajaksi ja kuljettajaksi — vaikka hän onkin vain jonkinjoutava niin kutsuttu linnakippari, mies, joka tarvittaessa menee talvikuukausiksi istumaan ja vettäleipää syömään isäntänsä ja päämiehensä puolesta — että: "Täällä haisee joka paikka viinalle", ja nuuskivat ja nuuskivat että sieraimet sihisevät. Nuuskii ilmaa myös Mikko, joka on tullimiesten kanssa laskeutunut alas ruomaan: "No ihme ja kumma! Ei ainakaan minun sieraimiini ota muuta hajua, kuin minkä täällä tervalle ja silakansuolavedelle haisee!" — "Haisee haisee! Viinalle haisee joka paikka!" — "Jaa, sille en minä mahda mitään, jos herrojen sieraimissa viinalle haisee. Herrat ovat luultavasti ahkerasti ryypänneet ja oma henki vain se taitaa haista. En minä mitään viinan hajua tunne. Mutta minähän en olekaan kunnon ryyppyä saanut kun Matiksen Hemman häissä! — Ja tässähän tämä on jaala! Etsikää etsikää!"
Ja tullimiehet soutavat tiehensä.
Niin. Usein kävi sillä tavalla.
Nyt ei ollut ainakaan ankkuroimiseen saakka tullijaalaa näkynyt ei kuulunut missään, eikä Uustalon Pappakaan sanonut nähneensä niitä viikkokauteen niillä vesillä. "Paha merkki", sanoi siihen Hinterikin Juuso. "Sitä pikemmin nyt voivat tähän ilmaantua." Eivät ne kuitenkaan ilmaantuneet koko ajalla. Rauhassa saatiin iltayöstä purkaa jaala tyhjäksi ja korjata tavara talteen. Työ kävi nopeaan, sillä kaikki kolme jaalamiestä ja Uustalon Pappa poikineen panivat parastaan. Jaala ankkuroitiin Uustalon rantaan, purjeet käärittiin, kajuutasta otettiin pari tuopin vetävää viinaputelia ja palssamiruusi, kajuutan ovi kierrettiin lukkoon, loikittiin jollaan ja soudettiin maalle, Uustaloon, jossa ensin syötiin vahva ateria ja sitten alettiin kemut, jotka ovat nyt jatkuneet, kuten sanottu, kello viiden korville asti.
Huolimatta varhaisesta aamuhetkestä, on Hinterikin Juuson mieliala korkeimmillaan. Uustalon Pappa jo torkkuu ja Eskon Mikko, linnakippari, mukalaivuri, kiroilee tylsänä ja Sepän Jere hankkii riitaa Hinterikin Juuson kanssa hokemalla lakkaamatta: "Minä voitin sinut korttipelissä ja sinä jäit minulle sata markkaa velkaa."
Juuso luovii yli lattian takalle, jossa päretikulla penkoo hiillosta, jonka emäntä maata lähteissään illalla peitti tuhalla, ja kuulee kuin pilvistä ja hyvin kaukaa:
— Kuule Hinterikin Juuso! Sinä olet hävinnyt pelissä! Kuule Hinterikin
Juuso! Sinä olet minulle sata markkaa velkaa. Kuuletko sinä vai et!?
Näithän sinäkin Uustalon Pappa, että se hävisi ja jäi minulle sata
markkaa velkaa?
— Näin, näin.
— Se ei meinaa maksaa minulle! Se on kelmi mies, vaikka on rikas!
— Kyllä se maksaa. Maksaahan se. Odota nyt, että se saa ensin piippuunsa tulen.