— Haukotteliko Raannin Hantsu paremmin? kysyi Jyri ja nauraa hörähti, mutta ei viitsinyt suuttuakaan, sillä silloin olisi hänen näin sunnuntaisin pitänyt suuttua kerran tunnissa, mutta aivan äänetikään hän ei tahtonut olla, ei tahtonut jättää Anna-Liisaa vastausta vaille, ettei tämä jäisi siihen uskoon, että hän alkaa muuttaa tapojaan ja haukotella toisella tavalla, siis osoittaa ilmeisiä heikkouden merkkejä. Lisäksi tämä kysymys oli sangen laajakantoinen, yli koko Jyrin ja Anna-Liisan elämäkerran ulottuva, sillä Raannin Hantsu oli se mies, jota Anna-Liisa silloin tarkoitti, kun hän pahalla päällä ollessaan alkoi puhua onnettomuudestaan, että oli joutunut yhteen sellaisen nahjuksen ja haukottelijan kanssa kuin Jyri, eikä sellaisen, joka ei ainakaan ravistele päätään haukotellessaan kuin koira ja huokaise "Hohhoija!"
Raannin Hantsu oli lähtenyt merille heti sen jälkeen kun oli saanut Anna-Liisalta rukkaset ja nämä taas Hantsulle eivät kenenkään muun vuoksi olleet tulleet, kuin Jyrin tähden. Vuosikymmenien kuluessa olivat meriltä palanneet tuoneet hänestä tietoja, olivat tavanneet hänet milloin milläkin puolella maapalloa ja milloin linjan tällä ja milloin tuolla puolen. Viimeisen vuosikymmenen kuluessa ei hänestä oltu kuultu mitään, josta pääteltiin, että häntä ei enää ole olemassa.
— Raannin Hantsu — veteli miehensä sanoja matkien Anna-Liisa. — Aina sinulla on hampaiden välissä Raannin Hantsu ja Raannin Hantsu, niinkuin ei vanhalla miehellä olisi muuta puhetta! Aina vetelee vanhoja asioita ja ottaa nokkaansa, kun vähänkään uskaltaa mainita miehen iänikuisesta haukotuksesta. Eihän tässä Raannin Hantsusta ollut puhetta, vaan siitä, että etkö sinä Jumalan luoma osaa haukotella millään muulla tavalla! Sinullehan nauravat jo kaikki! Kuulin tässä vasta pari päivää sitten rannassa pienten poikien osoittelevan yhtä koiraa ja sanovan: "Katsos, kun tuo Heku haukottelee ihan kuin Matsedän Jyri!" — Siitä tässä oli puhe eikä mistään Raannin Hantsusta! — Mokomakin! — Anna kuolleiden olla rauhassa!
— Olkoot minun puolestani, sanoi Jyri ja läksi piippu hampaissa ja kädet housuntaskussa rantaan ja liittyi toisiin miehiin.
Illalla tapasi hän kujalla Hinterikin Juuson. Molemmat tulivat yhteen kujan risteyksessä, jossa yhtyivät tiet rannasta. Molemmat olivat olleet jaaloissaan käärimässä päivällä kuivumaan levitettyjä purjeita ja olivat nyt menossa kumpikin kotiinsa. Puheen aloitti Jyri:
— No hyvää iltapäivää Juuso!
— Jumal'antakoon.
— Mitäs sille eiliselle kilpaseilurille nyt kuuluu?
— Mitäpäs tässä. Väsyttää vain se eilinen rukiin perjaus ja yön valvominen saunassa rukiiden kuivattamisessa. Nukuttaa — täytyy tässä mennä kotiin maata, että jaksaa taas aamuyöstä lähteä matkalle.
— Matkalle.