— On on! Asiaa on! Ja paljon onkin!
— No mennään sitten.
Matsedän Jyri vei Juosepin kotiinsa, joka olikin siinä kivenheiton päässä. Se oli pitkä keltaiseksi maalattu talo, suurin saarella niin huoneiden luvun kuin korkeudenkin puolesta. Alkuaan siinä oli iso nelisylinen tupa eikä mitään muuta. Useat saarelaiset saivat vieläkin asua senlaisessa talossa, jossa oli vain tupa — ja asuvat tänäkin päivänä. Jo Jyrin isä, Matsetä-vainaja, rakensi tuvan jatkoksi porstuan ja porstuan kammarin. Myöhemmällä iällään ennätti Matsetä muuttaa porstuakammarin keittiöksi ja rakentaa kaksi kammaria lisää. Sitten se oli yhtä suuri kuin pappila ja pysyi tässä kunnia-asemassa vuosikymmenen, kunnes pappilaa laajennettiin, jolloinka Jyri rakensi yhden kammarin ja niin sanotun uuden tuvan entisen jatkoksi. Näin ei pappila päässyt edelle Matsetälää, eikä tule koskaan pääsemäänkään — toivoi ja uskoi Jyri — Mistä köyhä saariseurakunta saisi varoja kilpailuun hänen kanssaan! Sitäpaitsi oli Jyri kuin perinnäinen ruhtinas kirkkoneuvostossa jäsenenä ja piti huolta neuvostossa ja kirkonkokouksissa, ettei seurakuntaa ja sen pieniä rakennuskassoja rasiteta yli voimain.
Jyri vei vieraansa keittiön viereiseen, eli niinsanottuun mammankammariin. Sen kalustona oli laivarikoista saatuja tuoleja eri mallisia, tiikkiä, tammea ja mahonkia — koivuinen, kotitekoinen, kiilloitettu, salalokeroilla varustettu kaappi, iso vuode — emännän ja isännän — yksi leposohva — kuulunut ennen johonkin laivaan, isännän muistin mukaan olisi laivan nimi ollut "Jempo" tai jotain sinne päin. Leposohva oli kiilloitettua mahonkia. Sen jalat olivat runsaskoristeiset, sorvatut, käsinojat ja selkämys somisteltu leikkauksilla. Siinä oli teräspontimet ja punainen plyysipäällys. Siinä oli mukava istua ja oli se samalla Eupen vuode. Tämän leposohvan yläpuolella, seinällä, riippui iso hiottu mahonkikehyksinen peili. Kaapin yläpuolella riippui jostain laivasta löydetty iso kuva: Väritetty kivipainos, joka esitti jotain englantilaista amiraalia. Kirjoitus sen alla oli himmentynyt epäselväksi, mutta muisteli Jyri kuulleensa lapsena isältään, että se esitti sitä englantilaista amiraalia, joka löi espanjalaiset suuressa meritaistelussa. Jyri ylpeili sillä, että hän oli "just sen näköinen", niinkuin Jyrin oli tapana sanoa kun oli hiukan päissään. Kun hän oli ryyppinyt niin paljon, ettei eroittanut kahta neljästä, eikä patarouvaa ruuturouvasta, hihkaisi hän: "Sanotaan että minä olisin tuon seinälle hirtetyn enkelismannin näköinen! Piru vie! Kuka teistä uskaltaa siliä tavalla sanoa! Noin rumaa miestä ei maailmassa ole ollutkaan, eikä tule olemaan! Kaitanaamainenkin — no joutava — kuin Vävy-Eeron ruuna!" Totuus lienee ollut keskivaiheilla, nimittäin ettei Jyri ollut niin ruma, mutta ei paljoa kauniimpikaan. — Leposohvasta vasemmalle oli ovi josta mentiin viereiseen kammariin. Oven yläosaan, silmänkorkeudelle, oli sijoitettu iso neliskulmainen paksu, himmeä lasi, johon oli maalattu punaisia ruusuja, jotka näyttivät kauniilta, kun päivä paistoi oven takana olevaan kammariin ja kuulsi sen lasin ja niiden ruusujen läpi. Lasi ruusuineen kuului "Batavia"-nimiseen kolmimastoon, joka tuhoutui Jyrin lapsena ollessa ja josta Jyrin isä, Matsetä, oli tuonut sen kotiin ja sijoittanut sen tuohon oveen. Laivassa se oli ollut päämiehen hytin ovessa. Päämiehen silmät olivat sattuneet aina herättyä noihin ruusuihin. Nyt niihin aamuin sattuivat Jyrin silmät — hänen vaimonsa Anna-Liisa ja tyttärensä Euppe eli Eupfemia, eivät välittäneet kukista, ei kuvissa eikä luonnossa. Sen jälkeen hän katseli tuota amiraalinkuvaa. Sitä katsoessa ei tarvinnutkaan kääntää päätään: Loikoili vain vuoteessaan ja katseli pitkin nenäänsä, niin heti seisoi amiraali siinä edessä. Sitä katseli mielellään myös Anna-Liisa, milloin hänellä aamuin siihen oli aikaa. Amiraaleja hän sekä Euppe katselivat mielellään sekä kuvissa että luonnossa. Ah kuinka mielellään! Ja niiden puutteessa vaikkapa tavallisia laivan pää- ja perämiehiä, niinkuin nytkin viikolla, kun ruislaivan miehet tulivat maihin ja sen päämies ja molemmat perämiehet majoittuivat Matsetälään. Anna-Liisa oli jo vanha, kymmenen vuotta nuorempi miestään, siis kuusissakymmenissä, mutta sangen mielellään hän katseli amiraaleja tai niiden puutteessa huonompia, kuten perämiehiä ja muita, tai ainakin nautti siitä, että huomasi Miijan — eli Eupen — niitä osaavan katsella ja että nekin osasivat katsella Miijaa. Oh mikä onni, että niistä saisi yhden vävypojakseen. Mutta eihän siihen ollut mitään mahdollisuutta, kun ei ymmärtänyt sanaakaan niiden puheesta. — Ovesta oikealle oli nurkassa uuni — kaakeliuuni, ensimäinen kaakeliuuni koko saaressa, pappilakin siihen luettuna — siitä oikealle ovi keittiöön, siitä oikealle, läntisellä seinustalla, yllämainittu vuode, siitä oikealle, niinikään läntisellä seinustalla, kammarin ainoa ikkuna, josta iltapäivisin paistoi aurinko. Siitä oikealle, pohjoisella seinustalla, heti nurkasta alkaen kaappi, jonka yläpuolella, siis vastapäätä vuodetta, komeili tuo amiraalin kuva. Siitä oikealle ovi, josta mentiin seuraavaan kammariin ja uuteen tupaan.
Ikkunan edessä oli vähäkankaalla päällystetty pöytä ja sillä öljylamppu. Vähäkangas oli pohjaväriltään keltainen ja ruudukas ja joka ruudussa oli kuva: Hollantilainen kanava ja siinä hevosen vetämä purjealus ja rannalla poika ja tyttö puukengissä ja tuulimyllyjä.
Kaapin päällä oli kirjoja: Nahkakantinen ruskeaksi käynyt vaskihakainen raamattu, postilla, "Huutavan ääni", "Kultala, Hyödyllinen ja Huvittava Historia Yhteiselle Kansalle" ja pari kolme muuta.
Isäntä itse, Jyri, luki raamattua ja "Kultalaa". Raamatun lehtien välistä riippui muutamia purjelangan päitä. Niillä oli merkitty ne kohdat, joita Jyri mieluimmin luki — oikeastaan ei hän muita paikkoja koskaan lukenutkaan — nimittäin monta hyvää lukua Jesus Sirachin Kirjasta (kuten: "Jos vaimo saattaa miehen rikkaxi, niin ei siitä seuraa muuta, kuin riita, tora ylenkaze ja suuri pilkka".) ja "Historia Susannasta" jonka hän luki aina uudestaan ja uudestaan alusta loppuun.
"Oli yxi mies Babelisa Jojakim nimeldä.
"Jolla oli emändä, ja sen nimi oli Susanna, Helkian tytär, joka oli sangen ihana ja jumalinen."
Lukiessaan muisti Jyri, että hänelläkin on emäntä, joka on kyllä jumalinen, mutta ei ihana.