Esalle päin kulki vanhempaa nuorisoa, myöhästyneitä poikia ja tyttöjä. Sieltä kuului viulun ääni ja tanssin töminä.
Sameli käveli ohi tanssipaikan ja kääntyi takaisin ja aikoi palata kotiinsa päin, kun eräässä kujan mutkassa, erään talon valoisan ikkunan kohdalla hänen vastaansa törmäsi pari: Anna-Marja ja Piki-Juoseppi, nähtävästi laskiaistansseihin menossa.
Sameli tunsi aivoissaan huminaa. Hänen ajatuksensa kuohuivat ryöppynä.
Hänen oli mahdoton hillitä itseään.
Hän pysähtyi Anna-Marjan tielle, hänen eteensä ja sähisi kuiskaavalla, mutta vihaisella äänellä:
— Anna-Marja, sinä et saa mennä tänä iltana Esalle!
— Sinäkö minua komennat!, kiljahti Anna-Marja ja yritti jatkaa matkaansa ohi Samelin.
Sameli siirtyi askeleen sivulle, Anna-Marjan tielle ja lisäsi:
— Minä en komenna sinua! Minä vain tahdon sinulle sanoa, että jos sinä nyt et seuraa minua, niin en sinua vaivaa ikinä enää millään pyynnöllä.
Piki-Juoseppi sysäsi silloin Samelia rintaan ja ärjäisi: