ESIPUHE.
Ensiksi pyydän saada lausua nöyrimmät kiitokseni herra varatuomari Adolf Törngrenille ei ainoastaan niistä Elias Lönnrotin kirjeistä, jotka tässä kirjasessa julaistaan, ja jotka hän suosiollisesti on antanut minun käytettävikseni, vaan myös niistä monista muistiinpanoista, jotka herra Törngren minun pyynnöstäni hyväntahtoisesti on tehnyt ja jotka sisältävät perhetraditsiooneja ja hänen omat muistonsa Lönnrotin olosta arkiateri Törngren vainajan perheessä Laukossa, siis kaikesta siitä, joka tekee tämän kirjasen arvokkaaksi ja hauskaksi. Näitä vilkkaita muistiinpanoja olen lukijan eduksi niin tarkkaan käyttänyt, etten ole katsonut voivani, niinkuin ensin aioin, pyytää saada omistaa herra Adolf Törngrenille tätä teosta, olisinhan siten omistanut hänelle hänen oman työnsä, sillä minun tehtävänäni ei ole ollut muu kuin hyvien ainesten järjestäminen ja muutamien historiallisten tosiseikkojen lisääminen.
Mitä Lönnrotin kirjeisiin tulee, on suomennoksessakin jonkun verran noudatettu alkuperäistä lauserakennusta. Lönnrothan oli suomalainen, joka vaivaloisesti oli oppinut ruotsia. Hänen yksinkertainen, hyväntahtoinen ja luonteenomainen kirjoitustapansa on alkuperäisessä muodossaan rakkain hänen kansalaisilleen. Jos lukija jonkun kerran hymyileekin hänen yksinkertaisia kirjeitään lukiessaan, on tämä hymy hyvää ja sydäntä lämmittävää. Nojautuen J.V. Snellmanin sanoihin, joita olen mottona käyttänyt, olen luullut, että vähäpätöisemmätkin muistot, kun ne Lönnrotia koskevat, arvelematta ovat tulevaisuudelle säästettävät. Sentähden olenkin kokonaisuudessaan julaissut ne tutunomaiset kirjeet, jotka hän kirjoitti rakkaalle Törngrenin perheelle Laukkoon. Ainoastaan kirjeestä 14 p:ltä toukokuuta 1845 on eräs kohta jätetty pois, jonka mahdollisesti joku lukija, joka ei täysin tunne Lönnrotin hyvää sydäntä, olisi voinut väärin käsittää.
Lönnrotin muotokuvasta, joka seuraa tekstiä, puhutaan sivulla 9. Toiset muotokuvat on tehty Haapaniemen talossa olevien, Törngrenin perheen omistamien ja minulle hyväntahtoisesti lainattujen öljymaalausten jälkeen, jotka J.E. Lindh oli valmistanut luultavasti 1830-luvun alkupuolella. — Ainoastaan Kaarlo Vilho Törnegrenin kuva on tehty daguerrotypin mukaan, jonka leskirouva Nanny Törngren hyväntahtoisesti on antanut minun käytettäväkseni. — Laukon vanhan rakennuksen on taiteilija Väinö Blomstedt piirustanut kesällä 1892 otetun valokuvan mukaan.
Mitä karjalaisiin häärunoihin tulee (katso sivu 41) on mainittava, että Lönnrot itse vuorotellen käytti sanoja Kaase ja Kaaso.
E. Nervander.
Keskellä Lounais-Suomea, hiljaisessa rauhallisessa seudussa Vesilahden pitäjässä ja kaukana tavallisista kulkureiteistä on iso Laukon kartano, Kurjen suvun entinen sukukartano, joka vasta vuonna 1817 joutui vieraisiin käsiin. Ja vanha Laukko joutui hyviin helliin käsiin. Sen osti näet kunnon mies, Juhana Agapetus Törngren, joka oli tunnettu taitavaksi kirurgiksi ja siihen aikaan juuri nimitetty professoriksi Suomen silloin vielä Turussa olevaan yliopistoon.
Törngren oli lähtenyt vähäisestä köyhästä kodista — hänen isänsä oli ollut majoittajana Uudenmaan rykmentin jalkaväessä — ja hän oli itse 1789 vuoden sodassa kuulunut armeijaan palvellen välskärinä sairashuoneissa. Hän tuli 23:n vuoden iässä pataljoonan lääkäriksi ja samana vuonna ylioppilaaksi. Sittemmin edistyi tunnollinen, lahjakas ja ahkera lääkäri nopeasti; hän ylennettiin v. 1826 aatelissäätyyn, ja kun lääkintöhallitus perustettiin Suomeen, määrättiin Törngren v. 1829 sen ensimäiseksi virkaa tekeväksi kenraalitirehtööriksi.
Jouduttuaan kuudenkymmenen vuoden ikään, ja koottuaan omaisuuden, joka hänen jälellä olevan pitkän ikänsä kuluessa melkoisesti suureni, otti hän vuonna 1833 eron sekä professorinvirastaan että lääkintöhallituksen virkaa tekevän kenraalitirehtöörin toimesta ja asettui asumaan rakkaaseen Laukon kartanoonsa.
Törngren oli 38 vuoden iässä mennyt naimisiin Eeva Agata Helsingbergin kanssa, joka oli Letalan kirkkoherran, rovasti Juhana Helsingbergin ja tämän ensimäisen vaimon Eeva Margareta Idmanin tytär. Rouva Törngren oli noin 11 vuotta nuorempi puolisoaan, joka v. 1810 heidän naimisiin mennessään, vielä oli Uudenmaan rakuunain rykmentinlääkärinä, mutta jolla kuitenkin jo oli jalansijaa Turun akatemiiassa, hän kun näet oli lääketieteen apuopettaja ja anatomiian prosektori. V. 1811 tuli hän kaupunginlääkäriksi Turkuun ja sai seuraavana vuonna professorin arvonimen.