Tämän pyynnön täyttäminen kävi Törngrenille hyvin vaikeaksi, koska siihen aikaan maassamme ylioppilastutkinnossa saavutettuun äänilukuun pantiin suuri arvo ja Lönnrotin arvolauseet eivät suinkaan olleet loistavia, sillä hänen sitkeä ahkeruutensakaan ei ollut kyennyt voittamaan kaikkia niitä vaikeuksia, jotka omien koulukirjojen puute ja ruotsinkielisten oppilaitosten suomenkieliselle pojalle outo kieli olivat synnyttäneet.
Silloin saattoi sama kaitselmus, joka niin nähtävästi ohjasi Lönnrotin askelia elämän läpi, nuorukaisen avuksi vielä turvattomamman olennon kuin hän itse, pienen, laiminlyödyn poika raukan, joka elämään herätessään ei ollut saanut muuta nimeä kuin Kaarlo Vilho. Tämä oli hallituskonseljin entisen jäsenen pankintirehtöri Kaarlo Juhana Idestamin luonnollinen poika. Idestamin nimi oli, ennenkuin hän ylennettiin aatelissäätyyn, Idman, joka niinkuin jo mainittiin myös oli ollut rouva Törngrenin äidin, rovasti Helsingbergin vaimon oma nimi.
Kun Idestam kuoli v. 1821, oli Kaarlo Vilho ainoastaan noin neljän vuoden vanha. Vaikkei isä eläessään ollut voinut erityisesti pitää huolta pienokaisesta, näkyy hän kuitenkin ajatelleen sen tulevaisuutta, sillä Idestamin kuoltua määrättiin professori Törngren pojan holhojaksi. Poika joutui nyt holhojansa perheeseen, jossa ei kuitenkaan kukaan ehtinyt pitää huolta pikku Kallen kirjallisesta opetuksesta, jonkatähden hän syksyllä v. 1822 lähestyi kuudetta ikävuottaan osaamatta lukea sisältä — tämä oli siihen aikaan harvinaista herrassäädyn lapsissa, jotka liian varhain pantiin kirjan ääreen istumaan.
Pikku Kallen opettajan tarve lienee raskaastikin painanut professori Törngrenin mieltä, mutta hänenkin, tämän ennakkoluuloista vapaan oppineen silmissä, eivät Lönnrotin huonot koulutiedot häntä juuri puoltaneet. Sitä enemmän miellyttivät puhdassydämistä ihmistuntijaa nuorukaisen avonaiset, tuiki rehelliset kasvot ja uskolliset silmät — ja nämä saivat vaa'an kallistumaan: Elias Lönnrot pääsi kun pääsikin kohta suureksi ilokseen kotiopettajaksi kunnioitetun inspehtorinsa perheeseen.
Tiettävästi ei ole mitään valokuvaa Elias Lönnrotista hänen ylioppilasajoiltaan,[2] mutta sen sijaan löytyy hänestä taiteilija J. Knutssonin v. 1845 — viimeinen numero vuosiluvussa on hyvin epäselvä — piirtämä rintakuva, josta sitten G.O. Wasenius Helsingissä on toimittanut kivipainoksen. Se kuvaa Lönnrotia ajalta, jolloin hän jo oli piirilääkärinä Kajaanissa ja näyttää meille nuorenpuoleisen miehen, joka ajan tavan mukaan — niinkuin Runebergkin saman aikuisissa kuvissa — kantaa tärkkäämätöntä paitaa, jota nauhasta tehty solmu pitää kiini kaulan ympäriltä. Muuten on hän puettu tavalliseen siviilipukuun.
Knutssonin kuvaa, jonka jäljennös seuraa tätä kirjoitusta, pidettäneen hyvin onnistuneena ja se vastannee jotensakin tarkkaan Lönnrotin ulkomuotoa nuorempanakin. Etenkin miellyttää tässä kuvassa suurien, avonaisten silmien iloinen ja kuitenkin tyyni katse; niinkuin kasvoissa kokonaisuudessaan on jotakin avonaista, tyyntä, nuorta ja miehekästä, joka vetää puoleensa.
Lönnrot, nuori kotiopettaja, otettiin heti jäseneksi Törngrenin perheeseen, joka talvisin asui yliopistokaupungissa — ensin Turussa, sittemmin Helsingissä — jotavastoin kesät ja luultavasti useimmiten joululupakin vietettiin Laukossa. Hän asui samassa huoneessa, kuin perheen silloinen ainoa poika, yksitoistavuotias Juhana, joka kävi Turun lukiossa ja joka kaksi vuotta senjälkeen v. 1824 tuli ylioppilaaksi.
Talon nuorta tytärtä, yhdeksänvuotista Eevaa ei Lönnrot myöskään opettanut. Hän oli nimittäin oppilaana rouva Anna Salmbergin suositussa pensioonissa, joka oli tänne muutettu Tanskasta ja jota siihen aikaan pidettiin suuressa arvossa. Siinä kävivät ennen häntä muita mainitsematta myös molemmat ystävättäret Fredrika Tengström-Runeberg ja Augusta Lundahl-Wallenius.
Lönnrotin ainoa oppilas oli siis perheen mainittu holhotti, Kaarlo poika, joka alussa osottautui hyvin hitaaksi ja umpimieliseksi — eikä sitä voinut ihmetelläkään, kun muistaa onnettomia oloja, joissa lapsi pienestä pahasta oli kasvanut. Lönnrotin päätehtävänä oli siis aluksi toimintahalun herättäminen ja kehittäminen pojassa.
Lönnrot ollen itse huvitettu kaikenlaisesta veistelemisestä koetti ensin herättää nuoressa oppilaassaan samaa intoa, mutta kokeet eivät onnistuneet.