Erään everstiluutnantin perhe asuu talossa. Itse isäntään emme saa ollenkaan tutustuakaan, mutta vierashuoneessa näemme hänen kuvansa nuoruuden ajoilta: jäykkä herra, tuikea katse. Hän kuuluu nykyisin olevan iloinen ja reipas maanviljelijä, jonka lyhyt tukka ja sotilasmaiset viikset vain enää muistuttavat menneitä aikoja. Hän on parast'aikaa valtiopäivillä, edustamassa »sukunsa valtiollisia mielipiteitä», mutta häntä odotetaan piakkoin kotiinpalaavaksi. Sillä toukokuu on lopulleen kulumassa tässä kertomuksessa.
Mutta talon rouva on kotona ja kaksi hänen vanhaa kälyään, hovineuvoksetar ja neiti Julia, jotka talossa asuvat, sekä esittelijäsihteerinleski von Zweifuss, joka matkustelee ympäri maan ja vierailee tuttaviensa luona. Pojat ovat molemmat kadettikoulussa. Mutta talon ainoaan tyttäreen saamme toki tutustua, vallattomaan neiti Editiin, jonka vikurimieltä ja reipasta luonnetta ei ulkomailla annettu englantilainen kasvatuskaan ole voinut poistaa.
Nyt on tämän iloisen immen luona kolme iloista vierasta, nuorta ystävätärtä, joista kaksi Turusta ja kolmas kotipitäjästä, ja he aikovat jäädä sinne pariksi, kolmeksi hauskaksi viikoksi. Kuustoista, seitsentoista vuotiaita, päät täynnä kujeita, — hiljaista ettonehetkeä ei voi koko talossa ajatellakaan, ellei koko laumaa ajeta ulos kauniiseen kevätluontoon, joka on kypsyttänyt ensimäiset kukkaspenkereet puistoon.
Enin huolta tuottavat nuo iloiset immet neiti Planchettelle, talon ystävälliselle, hiukan hajamieliselle taloudenpitäjälle. Vaikka vasta kahta vertaa noita leperteleviä neitosia vanhempi, rakastaa hän jo tyyneyttä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta ollen hyväluontoinen ja tottunut kieltäytymään ei hän voi keksiä, miten hän saisi takasin sen ihanan nautinnon, jonka unta antava sunnuntai-iltapäivä tuossa klo 3—5 välissä on tottunut tuottamaan hänelle. Silloin istuskeli hän ennen aina pienessä kammiossaan keittiön vieressä ja ajatteli sitä ainoata mainittavaa, minkä hänen sydämensä oli kokenut. Hänelläkin oli näet ollut pieni, pikkuruinen romaani aikoinaan, vaan se oli ollut niin lyhyt ja päättynyt niin arkimaisesti, että hän ainoastaan kitaran kieliä hiljaa näppäilemällä sai runollista tuoksahdusta niihin aviotuumiin, joita hänellä ja rakennusmestari Bomanssonilla oli ollut. Ja kun nuo nuoret tytöt jollakin hänelle käsittämättömällä tavalla olivat saaneet selville, että hänkin kerran oli rakastunut, kiusasivat he nyt niin kiihkeästi häntä hänen ainoina lepohetkinään. Ja silloin täytyi hänen näyttää heille se hatun vuori, joka oli ollut »mestarin» hatussa, ja jonka sijalle hän oli ommellut uuden, silkkisen, sekä se rikkinäinen mittapuu, jonka »mestari» oli unhoittanut lemmittynsä luo, kun lähti Merikarviaan, — missä sitten meni naimisiin myllärin lesken kanssa. Enempää ei sitä romaania ollutkaan, mutta merkillinen se sittenkin tyttöjen mielestä oli. Neiti Planchette rakastuneena! Kun mettiset hyrräsivät he hänen ympärillään, niin että hänen salaa täytyi pistää pieni murunen kanverttia poskihampaalleen — se vähän aina rauhoitti.
Olimmepa vähällä jättää mainitsematta vielä yhden perheessä olevan vieraan, nimittäin 22 vuotisen ylioppilaan Bernhard Freymannin: komeapukuinen, kohtelias ja hieno, pienikasvuinen herrasmies, everstiluutnantin erään vanhan asetoverin poika. Tämä oli käymäseltään talossa, hän kun oli lähdössä 2-vuotiselle matkalle Pariisiin, perinpohjin oppimaan diplomaattien kieltä. Herra Bernhard oli Hangon radalta poikennut tänne ja aikoi seuraavana päivänä nousta Köpenhaminaan menevään laivaan. Maatilalle tultuaan sai hän kumminkin tietää, että laiva oli joutunut jollakin tavalla epäkuntoon eikä lähdekkään ennenkuin kolmen päivän perästä, ja hän jäi nyt emännän kutsusta näiksi odotuspäiviksi herraskartanoon. Tänä iltana aikoi hän kumminkin iltajunalla ajaa Helsinkiin, sieltä seuraavana päivänä palatakseen takaisin.
Ajopelit nuorta herraa varten ovat jo portaiden edessä ja vähän myöhemmin tulevat esiin talon suuret perhevaunutkin, joilla nuo vanhemmat naiset aikovat käydä pappilassa. Talon emäntä tiesi tekevänsä lemmikkityttärelleen Editille mieliksi, kun ei vaatinut häntä vakavaan pappilaan, jossa tytöllä ei koskaan ollut hauska. Tytöt saivat joukon varoituksia ja heidät uskottiin neiti Planchetten erityiseen hoitoon kotiin.
* * * * *
Nyt minun täytyy ilmaista eräs salaisuus. Perheessä on puuhattu odottamatonta vastaanottoa everstiluutnantille, kun hän palaa valtiopäiviltä. Verannan oven päälle on asetettava lippukoristuksia ja vihreää ja niiden keskelle hänen nimikirjaimensa; ja kun talon herra nousee vaunuista, otetaan hänet vastaan tervehdyslaululla, jota esittävät nuo neljä tyttöä, puettuina ylioppilaiksi ja seisten lasit kädessä virvoittavan maljan ympärillä.
Nuo kolme ystävätärtä odottavat nyt kärsimättöminä sopivia pukuja, joita he ovat tilanneet nuoremmilta veljiltään, Editille puku hankitaan kotoa. Itse ovat tytöt mustasta villasta tehneet itselleen pienet, sievät viikset ja kasvonsa he aikovat maalata päivän polttaman näköisiksi. Kukaan ei ole tunteva heitä tuona iloisena hetkenä.
Ja nyt tänä iltapäivänä, kun kaikki ovat lähteneet talosta, nyt on pantava suuri pääharjoitus toimeen.