Kun vastaajien puolesta yhä väitettiin sopimuksen tapahtuneeksi, siirrettiin juttu enempää käsittelyä varten talvikäräjiin, jolloin kaikki jutun ratkaisuun vaikuttavat todisteet ja seikat olivat oikeudelle esitettävät.
Päätös tyydytti Joelia, joka mielellään tahtoi laventaa käräjöimisen niin valtavaksi kuin mahdollista.
Helmikuussa istuivat käräjät. Paitsi molempia Pauloja ja Kouraa oli vastaajien puolelta manattu todistajiksi noin kymmenkunta sivullista, joiden piti kuulleen kantajan lausuneen jotakin sitovaa. Noiden sivullisien todistuksien tautta juttu läksi keikahtamaan pilojen kaareen. Yksikään ei tietänyt asiaan vaikuttavaa, olivat vain muilta kuulleet Pohjavallan isännän lausuneen muka tuota ja tätä. Lautakunta hymyili koko todisteluajan, ja tuomarikin oli menettää kärsivällisyytensä, kun todistajat vetelivät asioita sieltä täältä, kuten onkimiehet.
Viimeksi kuulusteltiin Pauloja ja Kouraa, kaikki kolme kertoivat yhtäpitävästi jutun juoksun.
— Tulitteko siihen käsitykseen, että sopimus tuli tehdyksi apupäivien helpoittamisesta? kysyi tuomari kultakin.
— Tulimme, vakuutti kukin.
— Minkä perusteella?
— Se oli meidän yksimielinen päätöksemme.
— Hyväksyikö kantaja päätöksen?
— Ei suorastaan.