Topias meni, sydän kurkussa, pahin pelko povessa. Heti lauantai-ehtoisen tapahtuman jälestä oli Josu tullut kyökkiin, avaimet kädessä, vanhat vaaterievut yllä. Emäntä oli yksin kyökissä ja hänelle antoi Josu avaimet. Ei ollut itkeneen näköinenkään eikä muutenkaan erittäin surullinen, sanoi menevänsä vaan Maijua tapaamaan ja ehkä yönkin hänen kanssaan olemaan, Emäntä ei osannut mitään aavistaa, ei vaatteistakaan, poika kuin oli ylen tarkka ja säästäväinen omalleen. Mutta aamulla tulikin Maiju heille ja hän ei ollut nähnytkään Josua sitte Juhannuspäivän, jolloin yhdessä kävivät kirkossa. Tyttö parka itki jo tullessaankin. Emäntänsä oli taaskin kurittanut häntä syyttömästi. Isäntä on juoppo ja riitelee vaimonsa kanssa joka päivä. Vaimo purkaa kiukkunsa palvelustyttöön, lyö hänkin sitä joka tohtii. Molemmat ovat rangaistut häpeällisistä rikoksista.
Johannan äiti ei julennut laskea tyttöä takaisin synninpesään, vaan otti hänet omalla edesvastauksellaan kesken kuukautta palvelukseensa. Maiju on kyökissä keittämässä kahvia kotiintulleille.
"Hätäkös tässä sitte, kerran Maiju on täällä."
Topias meni kyökkiin. Siellä oli neljäntoista vuoden vanha, hento tyttö, jonka silmät ja kasvojenpiirteet muistuttivat ensimmäistä ostajaa, ennen aikojaan lakastunutta vaimoa. Hän oli itkenyt silmänsä turvoksiin Josun tähden eikä huolinut Topiaan lohdutuksista.
"Ei hän tule, ei hän taivu", virkkoi hän surullisesti pudistaen päätään ja hilliten kyyneleitään. "Josu on…"
"Kuin muistaa miten hyvä hänen oli täällä, niin tulee piankin. Jahka vähän kärsii, koettelee."
"Ei, ei… Te ette tunne Josua. Nälkää, vilua ja janoa Josu kyllä on mies kärsimään, mutta totella ja taipua ei hän voi. Josu ei koskaan ole totellut ketään muita, paitsi äitivainajata…"
"Minä näin äitisi kerran. Eikö hän kuollut maaliskuussa?"
"Kuoli. Jos hän eläisikin vielä, niin kyllä Josukin tulisi." Maiju ei voinutkaan enää hillitä kyyneleitään…
"Älä nyt itke. Huomenna tulee uusi päivä ja huomenna Josu jo katuu ja tulee."