Josu kätki kasvonsa hiekkaan; itki että ruumiinsa vavahteli.
Topias käänsi veneen kumoon, tarttui Josua käteen ja lausui lempeästi:
"Sano minulle kutka nyt tuolla korkeudessa, tähtien takana iloitsevat kyyneleistäsi, murheestasi."
Nousten polvilleen ja katsoen Topiasta silmiin, vastasi Josu:
"Jumala ja äiti."
Aurinko nousi, rastas viserti aamuvirttä riemumielin. Yön lyhyt valta oli loppunut ja ihana kesäaamu alkanut.
"Mennään nyt." Topias nosti Josun seisomaan.
He lähtivät kävelemään kotiin Kalastajakadulle.
* * * * *
Johannan setä ikävöi merelle, pyynnöt, rukoukset eivät auttaneet. Kuin orjan herransa käskyä, täytyi hänen totella aaltojen houkutuksia.