"Miksi otitte meille vierasta väkeä? Ei sihteeristä ole meidän mieheksi."
"Älä nyt lähimmäisestäsi pahoin ajattele, parempi että lähdet tuliaisia ostamaan ja pistät pienen runon Helalle."
"Viikkoon aikaan ei ole ollut talkkunajauhoja ja runohenki…"
"Surkea runoniekka! Minä pyydän Helkaa laittamaan talkkunapussin kaulaani. Mene nyt ostamaan…"
Josu puki palttoon ylleen, veti hansikkaat käsiinsä ja lähti. Päänsä heitti hän vallattoman mahtavaan asentoon.
Topias ei voinut katsella menoaan nauramatta, niin tuo osasi astua hienosti ja pitää päänsä uljaasti kenossa. Olisi Maiju näkemässä niin syntyisi riita kuin kovasin pikkuparoonin ja palkkapiian välille. Harvas ja kerta kuin Maiju heillä käy tulee siitä aina nupinaa ja jupinaa, Josu kuin aina ärsytteli herrasryhtiä tavoittelemalla puheissaan, askeleissaan. Maiju jo uskoo, että ylpeys kasvaa veljen toiseksi olennoksi.
Kauan viipyi Josu kaupungilla, mutta Topiaalle ei tullut aika pitkäksi, sillä aivonsa oli rakentelmia, tuulentupia täynnä. Yksi rakas ajatus tuli ja toinen meni; juotos ne kaikki yhdisti yhdeksi kukkapoluksi. Ja kukkapolun äärimmäisessä päässä oli pitkä ja korkea kivikartano valtakaupungissa!
Josun hoilaus hänet herätti rakkaista unelmista.
"Ijät ja ajat olitkin…"
"Kävin monessa paikassa, mutta nyt olenkin runotuulella. Lyijykynä vaan tänne."