Savu tuprusi laivasta, koneet rytisivät, vesi solisi pyörissä.
Laivan keula kääntyi aavaa kohden. Peräkannella seisoi Johanna, lapsi sylissään ja Maiju vieressään.
Topias ja Josu seisoivat rannalla; peräkannen ja rannan väli rupesi levenemään levenemistään; suuri laiva pieneni pieneksi pilkuksi ja katosi sitte näkyvistä.
"Nyt he menivät, nyt ei heitä enää näykään. Maiju, Maiju!"
Topias tarttui Josua käteen ja lähti.
Niinkuin varkain, roiskahti mustasta pilvestä raskas sade; he kastuivat läpimäriksi ennenkuin ehtivät kotiin Kalastajakadulle. Aurinko paistoi koko sateenajan, vaikka vettä tuli taivaasta, niin että katot sauhusivat.
Illalla nukkui Josu kyyneleihinsä. Väliovi oli auki ja Topias kuuli hänen kuiskaten huokaavan:
"Maiju, Maiju, älä mene."
Vielä kuului sieltä kuiskaamalla:
"Äiti!"