"Mitä siellä näin kauan teit?"
"Virheitä." Josun ääni oli kirpeä ja hän läväytteli sormiaan niinkuin niitä olisi pahasti polttanut.
"Saitko torumisia?"
"En saanut, mutta hävetti niin tuhottomasti. Ajatelkaa, minä laskin kaksi ja kolme kuudeksi. Herran poika ja silkkilangan solmu! Oletteko kuulleet kummempata, kuin että kaksi ja kolme on yhteensä kuusi?"
Luettuaan Pertun kirjeen istui Josu Topiaan polvelle ja sai siinä pian hyvän mielensä takaisin. Tukkukauppias oli hänen mielestään kevätpakkanen; sekin usein on kylmä, sitte löyteä ja lopulta lämmin. Napista oli vetänyt hänet lähemmäksi, pienen nenänsä eteen ja siinä katsonut kissansilmää pitkän minuutin ennenkuin rupesi kyselemään isästä, äidistä, Maijusta, koulunkäymisestä ja merenrannalla olosta…"
"Kysyikö sitäkin?"
"Kysyi niinkin; hän kysyi senkin mitä siellä tein, millä sain päiväni kulumaan iltaan."
"Mitä siihen vastasit?"
"Minä sanoin syöneeni vaan marjoja, juoneeni lähteen vettä ja laulelleeni vangin lauluja katupoikain ja nuoren kansan laulettaviksi. Tukkukauppias oli jo silloin lämmin. Hän pyyhki silmäni kuiviksi ja pyysi minua sepittämään runoa tyttärelleen Vienolle. Vienon syntymäpäivä on ensi viikolla; hän on vuotta nuorempi minua."
"Näitkö häntä?"