— Tokkopahan pysyisitte niin lihavana heidän luonaan? sanoi taas Gervaise. Eikä puhettakaan kahvista, tupakasta eikä mistään makeisista!… Sanokaapas, olisivatkohan he teitä kahdella patjalla makuuttaneet?
— Eipä tietenkään, vastasi muori Coupeau. Kun he tulevat sisälle, niin minä asetun vastapäätä ovea nähdäkseni heidän pitkän nenänsä.
Lorilleux'läisten pitkälle nenälle he nauroivat jo edeltä päin. Mutta nyt ei joudettu ristissä käsin pöytää katselemaan. Coupeaulaiset olivat syöneet aamiaista hyvin myöhään, yhden tienoossa, ainoastaan vähäisen kylmää ruokaa, sillä uunit olivat jo käytännössä, eikä tahdottu liata astioita, jotka oli jo valmiiksi pesty illaksi. Neljän aikaan oli molemmilla vaimoilla tulinen kiire. Hanhi oli paistumassa hiilikattilalla, joka oli asetettu maahan seinää vasten avonaisen ikkunan viereen; ja elukka oli niin iso, että se töin tuskin mahtui paistinvartaaseen. Kierosilmä Augustine istui jakkaralla hehkuvan hiiloksen hohteessa ja valeli toimessaan hanhea pitkävartisella kauhalla. Gervaise piti huolta herneistä ja läskistä. Muori Coupeau oli ihan päästä pyörällä niin paljosta ruokahommasta ja hyöri joka paikassa odottaessaan hetkeä, milloin saisi panna siankyljykset ja vasikkamuhennoksen lämpiämään. Viiden korvilla alkoi vieraita saapua. Ensin tulivat Gervaisen molemmat apulaiset, Clémence ja rouva Putois, kummallakin pyhävaatteet päällä, edellisellä siniset, jälkimäisellä mustat. Clémence kantoi geraniumia, rouva Putois heliotropia; ja Gervaisen, jolla juuri oli kädet valkoisina jauhoista, täytyi suudella moiskauttaa heitä kumpaakin, kädet selän takana. Aivan heidän kintereillään tuli Virginie, ja hänellä oli päällään, kuten vallasnaisella, kukikas musliinihame riippuvine vyönauhoineen ja hattu päässä, vaikka hänen ei ollut tarvinnut tulla kuin kadun poikki. Hän toi ruukun punaisia neilikoita. Hän suuteli itse pesijätärtä ja puristi häntä kovasti pitkillä käsivarsillaan. Vihdoin ilmestyi Boche rouvineen, tuoden toinen ruukun äitipuolenkukkia ja toinen resedoja. Rouva Lerat tuli kantaen sitruunapuuta ruukussa, jonka multa oli liannut hänen sinipunervan merinohameensa. Kaikki nämä tulijat suutelivat toisiaan ja tungeksivat kamarissa, missä kolmesta kamiinista ja hiilikattilasta nousi tukahduttava kuumuus. Paistinpannujen pihinä sekottui ihmisääniin. Jonkun hame tarttui kiinni paistinvartaaseen ja sai aikaan koko rymäkän. Hanhenpaistista levisi niin väkevä haju, että se sai kaikkien sieramet laajenemaan. Ja Gervaise oli hyvin ystävällinen, kiitteli jokaista kukista, keskeyttämättä siltä vasikkamuhennoksen suuruksen valmistusta, jota hän sekotti syvän lautasen pohjalla. Hän oli asettanut kukkaruukut puotiin pöydälle, ottamatta pois niiden valkoisia paperikääreitä. Kukkien suloinen tuoksu sekottui ruuan hajuun.
— Eikö teitä saisi auttaa? sanoi Virginie. Kun minä ajattelen, että te olette jo kolme päivää hommanneet kaikkia näitä ruokia, ja että ne nyt pistetään poskeen muutamassa hetkessä!
— Ka, ei suinkaan ne itsestäänkään valmistuisi! vastasi Gervaise… Ei, älkää liatko käsiänne. Näettehän, että kaikki on valmiina. Ei puutu enää kuin lihakeitto.
Silloin vieraat rupesivat asettumaan taloksi. Naiset panivat saalinsa ja hattunsa sängyn päälle ja kohottivat hameensa nuppineuloilla, etteivät helmat likaantuisi. Boche, joka oli lähettänyt takaisin vaimonsa porttia vartioimaan siihen asti kuin ruvettiin ruualle, työnsi jo Clémencea silitysuunin nurkkaan ja kysyi häneltä, oliko hän arka kutittamiselle; ja Clémence läähätti ja vääntelihe ja kipristihe niin, että liivin saumat ratkeilivat, sillä pelkkä kutittamisen ajatuskin pani väristyksen kulkemaan pitkin hänen ruumistaan. Muut naiset olivat samoin siirtyneet puotiin, etteivät olisi ruuanlaittajien tiellä, ja seisoskelivat pitkin seiniä pöydän ympärillä. Mutta kun keskustelu jatkui avonaisen oven kautta, eikä oikein tahtonut kuulla, mitä sanottiin, niin he vähän väliä palasivat peräkamariin täyttäen huoneen äänten sorinalla rupattaessaan Gervaisen kanssa, joka unohtui heille vastailemaan, höyryävä kauha kädessä. Siinä naurettiin ja laskettiin sukkeluuksia. Virginie sanoi olleensa syömättä kaksi päivää saadakseen tilaa vatsaansa. Mutta Clémence roikale vei hänestä voiton, hän kertoi tyhjentäneensä sisuksensa ottamalla aamulla englantilaisten tavoin oksennuspulveria. Silloin Boche neuvoi keinon, miten saa ruuan heti sulamaan, nimittäin puristamalla vatsaansa oven välissä jokaisen ruokalajin perästä. Sitäkin englantilaiset pitävät tapanaan; siten voi syödä kaksitoista tuntia yhtämittaa vatsaansa väsyttämättä. Vaatiihan toki kohteliaisuus syömään lujasti, kun on kutsuttu päivällisille. Eihän vasikkaa, sikaa ja hanhea panna kissojen eteen. Kyllä emäntä sai olla huoleti. He aikoivat tehdä niin puhdasta jälkeä, ettei hänen tarvinnut edes pestä astioita seuraavana päivänä. Ja vieraat näyttivät kiihottavan ruokahaluaan nuuskimalla kaikkia paisteja. Viimein naiset rupesivat telmämään kuin pikku tytöt; he survivat toisiaan, juoksivat huoneesta toiseen, niin että permanto tärisi, ja heidän hameensa helmat levittivät hulmutessaan keittiön hajua joka paikkaan. He pitivät korvia särkevää melua, josta naurun rämäkkä kuului sekaisin muori Coupeaun hakkuuraudan takutuksen kanssa, kun hän hakkasi läskiä palasiksi.
Juuri kun kaikki hyppivät ja kirkuvat rajuimmillaan, ilmestyi Goujet kantaen sylissään komeata, valkoista ruusua, jonka runko ulottui hänen päänsä tasalle, ja jonka kukat sotkeentuivat hänen keltaiseen partaansa. Hän ujosteli astua sisälle, jääden seisomaan ovelle, ruukku kädessä, mutta Gervaise juoksi häntä vastaan, posket punaisina uunien hehkusta, ja otti ruukun hänen käsistään. Ja kun Goujet ei sittenkään rohjennut suudella häntä, niin täytyi Gervaisen nousta varpailleen ja painaa poskensa hänen huuliaan vasten. Ja poikaparka oli niin hämmennyksissään, että suuteli häntä silmään, ja niin kovasti, että oli sokaista hänet. Molemmat jäivät vavisten seisomaan vastakkain.
— Voi, herra Goujet, se on kovin kaunis, sanoi Gervaise asettaen ruusun toisten kukkien viereen, joita kaikkia ylemmä sen komea latva kohosi.
— Eihän toki, eihän toki, hoki Goujet, keksimättä muuta.
Ja kun hän vähän rauhotuttuaan oli huokaissut syvään, ilmotti hän, ettei tarvinnut odottaa hänen äitiään; hänellä oli leininsä. Gervaise oli siitä hyvin pahoillaan; hän lupasi panna erikseen palasen hanhenpaistia, sillä hän tahtoi välttämättä, että rouva Goujet'n piti saada maistaa sitä. Nyt olivat jo kaikki vieraat koolla. Coupeau vetelehti luultavasti lähitienoilla Poissonin kanssa, jota hän oli mennyt noutamaan hänen kotoaan aamiaisen jälkeen; eivät he suinkaan enää kaukaa viipyneet poissa, sillä he olivat luvanneet palata täsmälleen kuuden aikaan. Kun lihakeittokin oli jo melkein valmista, niin Gervaise sanoi rouva Lerat'lle, että hänestä oli paras aika lähteä hakemaan Lorilleux'läisiä. Rouva Lerat kävi heti totiseksi: hän näet oli ollut sovinnon välittäjänä ja määrännyt, miten molempain perheiden keskiset asiat järjestettäisiin. Hän pani vaipan hartioilleen ja myssyn päähänsä ja lähti menemään jäykkänä ja tärkeän näköisenä. Sillä välin pesijätär sekotti lihaliemeen italialaisia kokkareita virkkamatta sanaakaan. Vieraatkin olivat äkkiä käyneet vakaviksi ja odottivat juhlallisesti.