Syntyi syvä hiljaisuus. Kaikki kurottivat kaulaansa seuratakseen veitsen liikkeitä. Poisson tahtoi hämmästyttää heitä. Yht'äkkiä hän viimeisellä sivalluksella leikkasi erilleen elukan takapuolen, niin että peränipukka jäi pystyyn; se oli piispan hiippa. Silloin ihastus puhkesi ilmi. Ainoastaan entiset sotilaat osasivat niin hauskoja temppuja. Mutta hanhen sisältä pullahti rasva vuotamaan tulvanaan ammottavasta peräaukosta. Siitäkös Boche ilvehtimään:
— Antakaapas se tänne, niin minä panen sen tekemään loronsa suoraan suuhuni.
— Hyi! sitä hävytöntä! huusivat naiset. Jopa pitää olla hävytön!
— En minäkään tunne toista niin inhottavaa miestä, sanoi rouva Boche, vielä äkäisempänä kuin toiset. Suus' kiinni, senkin!… Sinä turmeleisit ruokahalun kokonaiselta armeijalta… Sehän sillä on tarkotuksenakin, että saisi yksin syödä kaikki!
Silloin Clémence toisten päivitellessä alkoi kärttää:
— Herra Poisson, kuulkaahan, herra Poisson… Säästäkää minulle peränipukka, säästättehän!
— Sehän lankeaa luonnostaan teidän osallenne, rakkaani, sanoi rouva
Lerat katsoen häneen veitikkamaisen pisteliäästi.
Hanhi oli sillä välin paloteltu. Poliisi antoi seurueen ensin ihailla piispan hiippaa muutaman minuutin ja järjesteli sitten palaset ympäri vatia. Kukin sai ottaa eteensä. Mutta naiset valittivat kuumuutta ja päästelivät auki liiviensä hakasia. Coupeau huusi, että kukin sai olla kuin kotonaan; ei tarvinnut välittää naapureista; ja hän aukasi katuoven selkosen selälleen. Syöminkiä jatkettiin keskellä ajopelien jyrinää, ohikulkijain töllistellessä sisälle katukäytävältä. Kun leuvat olivat levänneet ja vatsa vähän huopennut, alotettiin päivällisen syönti uudestaan ja iskettiin hurjasti kiinni hanheen. Se hulluttelija Boche sanoi, että pelkkä odotus elukkaa paloteltaessa oli valuttanut häneltä vasikkamuhennoksen ja siankyljykset pohkeisiin asti.
Siinä olivat kahvelit kovassa työssä. Ei kukaan koko seurueesta muistanut koskaan raskauttaneensa omaatuntoaan sellaisella ylensyömisellä. Gervaise istua ryyhötti kyynäskolkkasillaan ja popsi isoja palasia valkoista lihaa, puhumatta sanaakaan, ettei vain yhtään suupalaa menisi hukkaan. Goujet'a hän kumminkin hiukan kainosteli, häntä hävetti näyttäytyä hänelle ahnaaksi kuin kissa. Mutta Goujet söi itsekin liikaa nähdessään emännän niin punakkana ruuan kimpussa. Sitä paitsi Gervaise oli ahnehtimisestaan huolimatta niin sievä ja hyvä! Hän ei tosin virkkanut mitään, mutta piti kaiken aikaa huolta ukko Bru'sta asettaen aina hänen eteensä pehmeimmät palaset. Olipa oikein liikuttavaa katsoa, miten tämä ahmatti otti siiven tyngän omasta suustaan antaakseen sen ukolle, jonka kita nyt oli paljolta syönnistä niin turtunut, ettei hän näyttänyt edes tuntevan, mitä söi, vaan nieli kaikki tylsistyneenä, alla päin, kunhan vain suussa oli jotakin. Lorilleux'läiset viskasivat vihansa hanhenpaistiin; he ottivat sitä kolmen päivän edestä, olisivatpa tahtoneet nielaista koko vadin ja pöydän ja puodin saadakseen Nilkuttajan yhdellä iskulla nujerretuksi. Kaikki naiset olivat pyytäneet linnun rintakoppaa, sillä luun vierestä oli liha makeinta. Rouva Lerat, rouva Boche ja rouva Putois kalusivatkin luita; muori Coupeau taas, joka piti enimmästi kaulasta, repi siitä lihaa kahdella viimeisellä hampaallaan. Virginie puolestaan söi mieluimmin nahkaa, kun se oli oikein ruskeaksi paistunutta, ja kaikki pöytätoverit, tahtoen olla kohteliaita, antoivat hänelle nahkansa; viimein Poisson katsoi häneen ankarasti ja käski häntä lopettamaan, sillä hänellä oli jo ilmankin tarpeeksi; kerrankin, kun Virginie oli syönyt liian paljon hanhipaistia, oli hänen vatsansa siitä turvonnut niin, että hänen oli täytynyt maata kaksi viikkoa vuoteen omana. Mutta Coupeau suuttui ja pani Virginien lautaselle hanhen reiden huutaen, että jos hän ei sitä kaluaisi puhtaaksi, niin hän, piru vieköön, ei kelvannut mihinkään. Oliko muka kukaan milloinkaan voinut pahoin hanhesta? Päinvastoin, se paransi pernataudit. Sitä saattoi syödä ilman leipää, kuin jälkiruokaa. Hän itse olisi voinut syödä sitä koko yön, ilman että siitä olisi koitunut hänelle vähintäkään haittaa; ja näyttääkseen mahtiaan hän työnsi suuhunsa kokonaisen hanhen säären. Sillä välin Clémence lopetti peränipukkaansa ja imeksi sitä huuliaan maiskutellen ja vääntelihe naurusta, kun Boche kuiskasi hänen korvaansa sopimattomuuksia. Jumal'avita! kun siinä syötiin! Kun kerran oli ruuan ääressä, niin söi häntä niin, että napa ruski. Ja kun muuten ei saa herkkuja haistaakaan kuin toisinaan, niin aika hölmö olisi, jos ei saadessaan ahtaisi itseään korvia myöten täyteen. Ihanpa siinä vatsat pullistuivatkin silmissä. Auki jäivät syömämiesten suut, ja rasvan vallassa kiilsivät leuvat ja naamat niin punaisina, että olisi luullut siihen paikkaan pakahtuvan.
Entäpä viini, hyvät ihmiset! Se virtasi ympäri pöytää, niinkuin vesi Seinessä. Ja se hupeni kuin sadekuuron synnyttämä puro janoiseen maahan. Coupeau kaatoi korkealta nähdäkseen punaisen viinisäteen vaahtoavan; ja kun litran pullo tyhjeni niin hän leikillään käänsi sen alas suin ja oli lypsävinään sitä saadakseen siitä vielä jonkun tipan herumaan. Ja taas katkaistiin uuden neekerin kaula! Puodin nurkkaan kasaantuikin kuolleita neekereitä kuin tappotanterelle, kokonaiset röykkiöt tyhjiä pulloja, joiden päälle heitettiin roskat pöydältä. Kun rouva Putois pyysi vettä juodakseen, niin levyseppä suuttui ja vei itse pois vesikarafiinit. Voiko rehellinen ihminen juoda vettä? Vai tahtoiko hän saada sammakoita vatsaansa? Ja lasit tyhjenivät yhdellä siemauksella; yhtenä kulauksena lorahti neste alas kurkusta, kuin ukkospäivänä sadekuuron vesi kattorännistä. Se viini, jota nyt satoi, tuli tynnörin pohjalta, ja mitäpä siitä, vaikka se vähän maistuikin puulta; kyllä siihen pian tottui. Sanokoot jesuiitat mitä tahansa, viinirypäleen mehu oli yhtä kaikki mainio keksintö! Koko seurakunta nauroi hyväksyen; sillä eihän työmies olisi voinut elää ilman viiniä; ukko Noakki lienee istuttanutkin viinapuun levyseppiä, räätäleitä ja seppiä varten. Viini virkisti työssä väsyneitä ja antoi tarmoa vetelyksiinkin. Jos kohta se veitikka toisinaan tekikin tepposet, niin entäpä sitten! Mitä se muihin kuului? Ja sitä paitsi, oliko muka sorretulla, köyhällä, porvariston halveksimalla työmiehellä niin paljon ilon aiheita, että häntä sopi moittia, jos hän joskus ottikin hienon hutikan ainoastaan sitä varten, että voisi nähdä elämän ruusunkarvaisena. Ja esimerkiksi juuri tällä hetkellä, kukapa olisi tahtonut vaihtaa paikkaansa keisarinkaan kanssa? Paljon mahdollista, että keisarikin oli humalassa, mutta vähät siitä, tuskinpa hän saattoi olla enemmän humalassa kuin he, ainakaan hänellä ei voinut olla hauskempi. Hiiteen ylhäisö! Coupeau ei tahtonut olla missään tekemisissä sen kanssa. Hänestä olivat naiset viehättäviä; hän taputteli taskuaan, jossa kolme souta kilahteli, ja nauroi niin iloisesti, kuin jos olisi mättänyt sadan soun rahoja lapiolla. Goujet'kin, joka tavallisesti oli niin raitis, oli hiukan liikutettu. Bochen silmät sirrottivat tavallista pienempinä ja Lorilleux'n silmät kävivät haljakammiksi. Poissonin pronssinkarvaisessa sotilasnaamassa pyörivät silmät yhä tuikeampina. He olivat jo ihan käkenä. Naisilla oli vasta hiukkasen tuntumusta, vaikka viini oli jo kihonnut heille poskiin, siksi vain, että teki mieli heittää vaatteita vähemmäksi; toiset eivät olleet vielä heittäneet pois kuin kaulaliinansa, mutta Clémence ei enää tahtonut pysyä sopivaisuuden rajoissa. Silloin Gervaise yht'äkkiä muisti ne kuusi sinetittyä viinipulloa, jotka olivat unohtuneet tarjoamatta hanhen kanssa; hän toi ne pöytään ja lasit täytettiin. Poisson nousi ylös, lasi kädessä, ja sanoi: