— Niin, niin, jatkoi toinen, minä olen huomannut useita pikku asioita…
Mutta häneltä pääsi huudahdus, kun Gervaise äkisti kavahti pystyyn aivan kalpeana, katsoen häntä suoraan silmiin.
— E-ei, en minä tiedä mitään!… Hän kai tahtoo pitää hauskaa, luulen ma, siinä kaikki, kaikki!… Niinpä nekin kaksi tyttöä, jotka asuvat meillä, Adèle ja Virginie, tunnettehan te heidät, no niin! Hän laskee leikkiä heidän kanssaan, eikä se mene sen pitemmälle, siitä olen varma.
Seisten suorana hänen edessään kasvot hikisinä ja käsivarret märkänä, nuori vaimo katsoa tuijotti häneen yhä terävästi. Silloin ovenvartija suuttui, löi nyrkillään rintaansa ja vakuutti kunniasanallaan:
— Minä en tiedä mitään, johan minä sen sanoin!
Sitten hän tyyntyi ja lisäsi lellittelevällä äänellä, niinkuin puhutaan sellaiselle ihmiselle, jolle ei maksa vaivaa sanoa totuutta:
— Minusta hänellä on avomieliset silmät… Vielä hän nai teidät, uskokaa pois!
Gervaise pyyhki otsaansa märällä kädellään.
Sitten hän nosti vedestä toisen vaatekappaleen ja pudisti uudestaan päätänsä. Vähän aikaa molemmat olivat vaiti. Heidän ympärillään oli melu hiljennyt. Kello löi yksitoista. Toiset puolet pesijättäristä istuivat korvonsa reunalla, avattu viinipullo edessään maassa ja söivät makkaraa ja leipää. Ainoastaan perheenemännät, jotka olivat tulleet pesemään pikku pyykkiään, pitivät kiirettä, vilkaisten tuon tuostakin tiskin yläpuolella riippuvaan seinäkelloon. Joku kartun isku läiskähti vielä siellä täällä keskellä naurun kikatusta ja puheen purpatusta, kun pesijättäret suu täynnä keskustelivat; höyrykone vain, joka käydä hyristi tasaisesti, taukoamatta, tuntui korottaneen ääntänsä täyttäen suunnattoman suuren salin surisevalla jytinällään. Mutta yksikään naisista ei sitä kuullut; se oli kuin itse pesulaitoksen hengitys, hehkuva huohotus, josta alati puhkuva höyry kerääntyi katto-orsien alla häilyväksi utupilveksi. Kuumuus tuli sietämättömäksi; vasemmanpuoleisista korkeista ikkunoista tunkeutuvat auringon säteet loivat savunsekaiseen höyryyn vaaleanpunaiseen ja -siniseen vivahtavia harmaanhimmeitä valoraitoja. Ja kun alkoi kuulua valituksia, niin renki Charles veti ikkunoiden eteen karkeasta palttinasta tehdyt verhot ja avasi vastakkaisella, varjon puolella seinäluukut. Kaikki naiset huusivat hänelle riemuissaan ja paukuttivat käsiään. Vähitellen vaikenivat viimeisetkin kartut. Pesijättäretkään, suu täynnä ruokaa, eivät enää virkkaneet mitään, vaan viittilöivät ainoastaan avatuilla linkkuveitsillään, joita he pitivät kourassaan. Syntyi sellainen hiljaisuus, että kuului ihan selvään, miten lämmittäjä toisessa päässä pesutupaa rämisevällä lapiollaan heitti kivihiiliä höyrykoneen uuniin.
Sillä välin Gervaise pesi värillisiä vaatteitaan kuumassa saippuavedessä, jota hän oli säästänyt. Kun hän oli lopettanut, nosti hän korvon viereen puupukin ja heitti sen päälle poikittain kaikki vaatekappaleet, joista valui maahan sinertävä lätäkkö. Sitten hän alkoi huuhtoa. Hänen takanaan olevasta raanasta juoksi kylmä vesi suureen altaaseen, jossa oli poikittain kaksi puutankoa vaatteita kannattamassa. Niiden yläpuolella oli kaksi toista tankoa, joiden päällä vaatteet saivat valustua.