— Voi, rotat, voi rotat, rotat tulevat! Nyt ne tulevat!
Palloista oli tullut rottia. Nämä inhottavat elukat kasvoivat, kulkivat verkon silmien läpi, hyppivät matrassille ja haihtuivat ilmaan. Sitten siellä oli vielä apina, joka tuli ulos seinästä ja meni takaisin seinän sisälle, lähestyen joka kerta niin liki hänen kasvojaan, että hänen täytyi peräytyä, jotta se ei saisi puraista häneltä nenää. Yht'äkkiä kaikki taas muuttui; seinät mahtoivat ruveta hyppimään, sillä hän hoki tukehtumaisillaan pelosta ja raivosta.
— Vai niin, ai turkanen! puistelkaa minua, siitä en välitä!… Ai turkanen! Sortukoot seinät! Ai turkanen! maahan koko hökkeli!… Niin, soittakaa kelloja, te mustakauhtanat, soittakaa urkuja, estääksenne minua kutsumasta vartijoita!… Ja ne ovat laittaneet helvetinkoneen seinän taakse, ne rakkarit! Minä kuulen kyllä, miten se surisee, ne aikovat räjähyttää meidät ilmaan… Tuli on irti! Piru vie! Tuli on irti! Kuuletteko kun huudetaan, tuli on irti! Kas kuinka se leimuaa! Se kiihtyy, se kirkastuu! Koko taivas palaa. Punaisia tulia, vihreitä tulia, keltaisia tulia… Auttamaan, auttamaan! Tuli on irti!
Nämä huudot päättyivät korinaan, josta ei enää voinut erottaa kuin sekavia sanoja; hänen suunsa oli vaahdossa ja leuka syljestä märkänä. Ylilääkäri hieroi nenäänsä sormellaan, mikä nähtävästi oli hänen tavallinen temppunsa vakavissa tapauksissa. Hän kääntyi alilääkärin puoleen ja kysyi häneltä puoliääneen:
— Ja kuume pysyy yhä neljässäkymmenessä asteessa, eikö niin?
— Niin, herra tohtori.
Ylilääkäri virnisti pahasti. Hän viipyi vielä pari minuuttia katsoen tarkasti Coupeauhon. Sitten hän kohautti olkapäitään ja lisäsi:
— Samaa hoitoa kuin tähänkin asti, lihalientä, maitoa, sitruunalimonaadia, mietoa kiniiniliuosta… Älkää jättäkö häntä yksin ja lähettäkää minua noutamaan.
Hän lähti ulos, ja Gervaise seurasi häntä, kysyäkseen, eikö enää ollut toivon sijaa. Mutta tohtori astui käytävässä niin jäykkänä, ettei Gervaise uskaltanut mennä häntä puhuttelemaan. Hän jäi seisomaan paikoilleen vähäksi aikaa, epäröiden olisiko vielä palata katsomaan miestään. Tässä näytännössä hänestä oli jo ollut aika lailla kestämistä, ja kun hän kuuli Coupeaun yhä vielä huutavan, että limonaadi haisi viinalta, niin hän arveli, että siinä oli yllin kyllin yhdeksi näytökseksi, ja lähti pois. Kun hän oli tullut kadulle, niin hevosten laukkaaminen ja ajopelien jyrinä saattoivat hänet luulemaan, että koko Saint-Anne oli hänen kintereillään. Ja tuo tohtori, joka oli uhannut häntä! Totisesti hän luuli jo, että hänellä oli sama tauti.
Goutte-d'Or'in kadulla tietysti Bochelaiset ja kaikki muut odottivat häntä. Heti kun hän ilmestyi porttikäytävään kutsuttiin hänet Bochelaisten kamariin. No vieläkö ukko Coupeau kesti yhä? Kesti kun kestikin. Boche näytti hämmästyneeltä ja nolatulta. Hän oli pannut litran vetoa, ettei Coupeau kestäisi iltaan asti. Kuinka? Hän kesti! Ja koko seurakunta päivitteli lyöden kämmenillään reisiinsä. Siihen velikultaan ei vain vähä pystynyt! Rouva Lorilleux laski tunnit. Kolmekymmentäkuusi ja kaksikymmentäneljä teki kuusikymmentä tuntia. Sitä oli koko peijakas! Kuusikymmentä tuntia oli hän jo keikkunut ja ulvonut yhteen menoon. Eihän mokomata voiman näytettä oltu koskaan nähty. Mutta Boche, joka nauroi väkinäisesti menettämänsä litran vuoksi, rupesi epäileväisen näköisenä kuulustelemaan Gervaiseä kysyen häneltä, tokko hän oli aivan varma, ettei Coupeau ollut kuollut hänen tietämättänsä. Eikös tyhjä! Hän tanssi niin kovasti, ettei häntä näyttänyt ensinkään haluttavan kuolla. Silloin Boche pyysi Gervaiseä uudestaan näyttämään, miten Coupeau oli riehunut. Niin; niin, vielä pieni näytäntö yhteisestä pyynnöstä. Kaikki yhtyivät portinvartijan pyyntöön, sillä siellä oli pari naista, jotka eivät olleet edellisenä päivänä olleet näkemässä, ja jotka nyt olivat vartavasten tulleet näytäntöä katsomaan. Portinvartija käski ihmisiä väistymään syrjemmäksi ja nämä tekivät Gervaiselle tilaa keskelle lattiaa, nykien toisiaan kyynäspäillään, uteliaisuudesta kärsimättöminä. Mutta Gervaise painoi päänsä alas. Hän pelkäsi todellakin tulevansa siitä sairaaksi. Haluten kumminkin näyttää, ettei hän tahtonut suotta kursailla, hän yritti ottaa pari, kolme pientä hyppyaskelta, mutta luonto putosi häneltä ja hän vetäytyi takaisin; ihan todella, hän ei voinut. Kuului pettymyksen murinaa: Se oli vahinko, sillä hän matki sitä niin mainiosti. Mutta minkäpäs sille teki, jos hän kerran ei voinut! Ja kun Virginie palasi puotiinsa, niin unohdettiin ukko Coupeau, ja ruvettiin vilkkaasti puhumaan Poissonin pariskunnasta, jonka koko talous nykyjään oli nurin narin; edellisenä päivänä olivat ulosottomiehet käyneet heidän luonansa; poliisi oli menettävä virkansa; mitä Lantier'hen tuli, niin hän hyöri viereisen ravintolan tyttären ympärillä, joka oli pulska nainen ja aikoi perustaa makkarakaupan. Siitäkös vasta ilvettä pidettiin! Puotia kuviteltiin jo sisustettuna makkarakaupaksi. Pitihän Lantier'n helkkarissa saada makeisten jälkeen jotakin tukevampaa ravintoa! Petetty aviomies, Poisson näytti olevan hyvin suvaitsevainen näissä asioissa; mutta kuinka hiidessä saattoi mies, jolle oveluus kuului virkavelvollisuuksiin, olla kotonaan semmoinen tomppeli? Mutta äkkiä kaikki vaikenivat huomatessaan Gervaisen, joka jäätyään yksin kamarin perälle, koetti matkia Coupeauta vapisuttaen käsiään ja jalkojaan. Hyvä! hyvä! se oli mainiota, enempää ei pyydettykään. Hän jäi seisomaan törmettyneenä, aivan kuin olisi juuri unesta herännyt. Sitten hän poistui kiireesti, sanoi hyvää yötä, ja meni kotiinsa koettaakseen nukkua.