Siitä päivästä lähtien oli Gervaise päästään sekaisin. Ja talon asukasten tavallisia huvituksia oli katsella, miten hän matki Coupeauta. Eikä häntä enää tarvinnut pyytääkkään, hän antoi näytäntönsä ilmaiseksi, vapisuttaen käsiään ja jalkojaan ja kirkaisten aina väliin, tietämättä itsekään mitä teki. Luultavasti hän oli saanut tämän tempun veriinsä Sainte-Annessa katsoessaan liian kauvan miestään. Mutta hänellä oli huono onni, hän ei siitä kuollut kuten Coupeau. Hän vain irvisteli kuin kuljettajaltaan karkuun päässyt apina, josta syystä poikaviikarit viskelivät hänelle kupukaalin kantoja kaduilla.
Sellaista tilaa kesti kuukausia. Mutta Gervaise vaipui vieläkin syvemmälle, hän otti vastaan ruokottomimmatkin häväistykset. Oli nälkään kuolemaisillaan joka päivä. Niin pian kun hän sai neljä souta, joi hän itsensä humalaan ja puski päänsä seiniin. Kaikki likaisimmat työt teetettiin hänellä. Eräänä iltana oli lyöty vetoa, että hän söisi jotakin inhottavaa; mutta hän oli sen syönyt voittaakseen kymmenen souta. Herra Marescot oli päättänyt häätää hänet kuudennen kerroksen kamarista. Mutta kun juuri silloin tavattiin ukko Bru kuolleena komerossaan portaiden alla, niin isäntä oli hyväntahtoisesti luovuttanut tämän sopen Gervaiselle. Hän muutti siis nyt ukko Bru'n soppeen asumaan. Siellä hän makasi pehkuläjällä kalistellen hampaitaan, vatsa tyhjänä ja jäsenet kylmästä kontistuneina. Maa ei nähtävästi huolinut hänestä. Hänen järkensä pimisi, hänen mieleensä ei edes juohtunut heittäytyä kuudennesta kerroksesta pihan kivitykselle, päättääkseen päivänsä. Kuoleman täytyi ottaa hänet vähin erin, pala palalta, laahaamalla häntä päähän asti siinä kirotussa elämässä, jonka hän oli itselleen valmistanut. Koskaan ei edes saatu tietää tarkalleen, mistä hän oli kuollut. Puhuttiin kuumeesta, mutta oikea asianlaita oli se, että hän kuoli kurjuudesta, turmeltuneen elämänsä tuottamista kärsimyksistä ja vaivoista. Hän kuoli eläimistymisestä Lorilleux'läisten sanoessa. Eräänä aamuna, kun käytävässä haisi pahalta, muistettiin, ettei häntä oltu nähty kahteen päivään; ja hänet löydettiin komerostaan jo mustuneena.
Ja juuri ukko Bazouge tuli köyhien ruumisarkku kainalossaan ottaakseen hänet huostaansa. Hän oli vielä aikalailla juovuksissa sinä päivänä, mutta yhtä kaikki hyvällä päällä ja iloinen kuin leivonen. Kun hän tunsi, kenen kanssa hänellä oli tekemistä, alkoi hän lasketella filosofisia mietelmiä valmistaessaan hänelle viimeistä makuusijaa.
— Sitä tietä on kaikkien mentävä… Ei tarvitse tuuppia toisia tieltään, kaikille riittää tilaa… Ja hullu onkin joka pitää kiirettä, sillä siten ei pääse niinkään pian perille… Minä teen kernaasti kaikille mieliksi. Toiset tahtovat, toiset eivät tahdo. Sitä on vähän vaikeanlainen järjestää… Tämä tässä ei ensin tahtonut, mutta sitten hän tahtoi. Silloin hänen täytyi jäädä odottamaan… Vihdoinkin se on tapahtunut, ja hän on sen tosiaankin hyvin ansainnut! Käyppäs siihen nyt ilomielellä!
Ja kun hän tarttui Gervaiseen isoilla mustilla käsillään, heltyi hänen mielensä, hän nosti hiljakseen tämän naisen joka niin kauvan oli ollut häneen pikeentynyt. Laskiessaan hänet sitten arkun pohjalle isällisellä huolella hän änkytti nikotustensa lomassa.
— Tiedätkös… Kuuntele tarkkaan … minä olen Ilo Lystinen, jota myöskin sanotaan naisien lohduttajaksi… Nyt sinä olet onnellinen, nuku rauhassa, kaunokaiseni!
VIITESELITYKSET:
[1] 1 franc = 1 markka.
[2] Sou (lue: suu) — 5 penniä.
[3] Liue (lue ljöö) = 4 kilometriä.