— Ka, tietysti ei, herra Coupeau, vastasi Gervaise tyynesti hymyillen. Ette suinkaan aikone ruveta puhumaan siitä minulle täällä. Tehän lupasitte minulle olla järkevä… Jos minä sen olisin tiennyt, niin en olisi ollenkaan tullut tänne.

Coupeau ei virkkanut mitään puheen jatkoksi, vaan katsoi häneen yhä aivan läheltä hellänrohkeasti ja tarjoutuvasti, ihastellen varsinkin hänen suupielissään vaaleanpunaisia, hiukan kosteita pikku kuoppia, joiden välistä näkyi hänen helakanpunainen suunsa, kun hän hymyili. Gervaise ei kuitenkaan väistynyt, vaan pysyi lempeänä ja viehkeänä. Oltuaan vähän aikaa vaiti hän sanoi vielä:

— Ette te tosissanne sitä ajattelekaan. Minähän olen vanha akka; minulla on iso, kahdeksanvuotias poika… Mitäs me tekisimme yhdessä?

— Peijakas! kuiskasi Coupeau iskien silmää, sitä mitä muutkin!

Mutta Gervaise teki kyllästystä osottavan liikkeen.

— Voi, jos te luulette, että se on aina huvittavaa. Sen näkee kyllä, että te ette ole ollut naimisissa… Ei, herra Coupeau, minun täytyy ajatella vakavia asioita. Leikinlaskulla ei pitkälle potkita, uskokaa pois! Minulla on kotona kaksi leipäsutta, jotka syövät lujasti! Kuinkas te luulette minun voivan kasvattaa pienokaisiani, jos minä kidutan aikani kuvituksissa? Ja sitäpaitse tietäkää, että minun onnettomuuteni on ollut minulle mainioksi opiksi. Minä en totta totisesti enää välitä miehistä. En hyvälle aikaa aijo antautua heidän pauloihinsa.

Hän selitti syitään suuttumatta, hyvin järkevästi ja kylmästi, ikäänkuin hän olisi käsitellyt jotakin työhönsä kuuluvaa seikkaa, syitä, jotka estivät häntä tärkkäämästä kaulahuivia. Näkyi, että hän oli tehnyt päätöksensä tyystin sitä harkittuaan.

Coupeau hoki hellästi:

— Se on minusta hyvin ikävätä, hyvin ikävätä…

— Niin, kyllähän minä sen näen, sanoi Gervaise, ja minä olen siitä pahoillani teidän tähtenne, herra Coupeau… Ei teidän pidä siitä loukkautua. Jos minua haluttaisi pitää lystiä, niin tekisin sen mieluummin teidän, kuin kenenkään muun kanssa. Te näytätte kelpo mieheltä, te olette kiltti. Ruvettaisiin elämään yhdessä, vai mitä? ja sitä kestäisi niinkauvan kuin sitä kestäisi. Minä en tekeydy paremmaksi kuin olen, enkä minä sano, että se ei olisi voinut tapahtua… Mutta mitäpä hyvää siitä lähtisi, kun minulla kerran ei ole siihen halua? Minä olen nyt ollut rouva Fauconnier'n työssä kaksi viikkoa. Pojat käyvät koulua. Minä teen työtä ja olen tyytyväinen… No niin? Parasta on näin ollen pysyä ennallaan.