Hän nosti ylös kalpeat kasvonsa ja siristi punehtuneita silmäluomiaan.
— Kahdeksantuhatta metriä, kuuletko! Kaksi liueta![3]… Hm! kaksi liueta ketjua! Siitä riittäisi jo kiertää kaikkien tämän kaupunginosan naisten kaulaan… Ja niinkuin näet, jatkuu sitä yhä. Minä toivon sen vielä saavani ulottumaan Pariisista Versailles'iin.
Gervaise oli palannut istumaan pettyneenä. Hänestä oli kaikki hyvin rumaa. Hän nauroi vaan Lorilleux'lle mieliksi. Etenkin hänestä oli kiusallista se, että hänen naimisiin menostaan ei virketty mitään, asiasta, joka hänelle oli niin tärkeä, ja jonka tähden hän yksinomaan oli tullutkin. Sekä herra että rouva Lorilleux kohtelivat häntä kuin uteliasta vierasta, jonka Coupeau oli tuonut mukanaan heidän vastuksikseen. Ja kun vihdoin oli saatu keskustelu alulle, niin se liikkui yksinomaan talon hyyryläisissä. Rouva Lorilleux kysyi veljeltään, eikö hän ollut tullessaan kuullut neljännen kerroksen asukasten tappelevan. Benardin joukko se oli joka päivä käsirysyssä; mies tuli kotiin sikahumalassa; valimollakin oli omat vikansa, hän huusi inhottavia asioita. Sitten puhuttiin ensi kerroksessa asuvasta piirustajasta, pitkästä Baudequin roikaleesta, joka oli korviaan myöten velkaantunut eikä tehnyt muuta kuin tupakoi ja rähisi toveriensa kanssa. Herra Madinier'n kotelotehdas oli joutunut häviön partaalle; edellisenä päivänä vielä oli isäntä erottanut työstään kaksi naista; olisi siunattu asia, jos hän tekisi kuperkeikan, sillä hän söi kaikki, niin ettei hänen lapsilleenkaan jäänyt, mitä päälle panna. Rouva Gaudron, karttaaja oli taaskin raskaana, mikä ei juuri ollut enää sopivaa hänen ijällään. Talon isäntä oli sanonut ylös viidennessä kerroksessa asuvan Coquet'n joukon; heillä oli kolme hyyryneljännestä maksamatta; sitä paitsi he kielloista huolimatta pitivät hellakamiinissaan tulta rappukäytävässä, vaikka Linguerlot'n lapsi oli ollut vähällä palaa edellisenä lauvantaina, ellei neiti Remanjou, kuudennessa kerroksessa asuva vanhapiika, joka oli viemässä nukkejaan, olisi ennättänyt hätään. Mitä tuli neiti Clémenceen silittäjään, niin hänen käytöksensä oli hänen oma asiansa, johon toisilla ei ollut mitään sanomista; hän oli hyväsydäminen ja piti paljon eläimistä. Mutta vahinko oli, että niin pulska tyttö antautui tekemisiin kaikkien miesten kanssa. Sellainen elämä oli ihan varmaan vielä syöksevä hänet kurjuuteen.
— Siinä on taas yksi, sanoi Lorilleux vaimolleen ojentaen hänelle ketjun pätkän, jota hän oli tehnyt aamiaisesta asti. Sinä saat sen silitellä.
Ja tapansa mukaan hennomatta hevillä heittää keksimäänsä sukkeluutta hän lisäsi:
— Neljä ja puoli jalkaa lisää… Näin minä pääsen Versailles'ia lähemmäksi.
Rouva Lorilleux kuumensi ketjun hehkuvaksi ja silitti sen vetämällä reikäraudan läpi. Sitten hän pani sen pieneen pitkävartiseen kuparikastrulliin, jossa oli hyvin mietoa rikkihappoliuosta, ja puhdisti ketjun kiehauttamalla sitä ahjossa. Coupeau työnsi taas Gervaiseä katsomaan tätä viimeistä toimitusta. Kun ketju oli puhdistettu, oli se tullut tummanpunaiseksi. Se oli valmis jätettäväksi työnantajalle.
— Tällaisina ne viedään isännälle, selitti levyseppä.
Kiillottajanaiset hankaavat ne sitten veralla kiiltäviksi.
Mutta Gervaise tunsi rohkeutensa olevan lopussa. Hän oli menehtymäisillään kuumuudesta, joka kävi yhä sietämättömämmäksi. Ovi pidettiin kiinni, sillä vähimmästäkin ilmanvedosta sai Lorilleux yskän. Kun siis ei vieläkään puhuttu heidän naimisiin menostaan, niin Gervaise tahtoi lähteä pois ja nykäsi hiljaa Coupeauta takin helmasta. Tämä ymmärsi. Häntäkin alkoi muuten samoin kuin Gervaisea nolostuttaa ja harmittaa tämä tahallinen vaitiolo.
— No niin, me lähdemme pois, sanoi hän. Me jätämme teidät jatkamaan työtänne.