— Enpä totisesti pane vastaan… Kun kulkee vain kadunkin poikki, niin kaikki jäsenet tahtovat jähmettyä.
Onneksi oli vielä kahvia jäljellä. Muori Coupeau kävi hakemassa kuudennen lasin ja Gervaise antoi kohteliaisuuden vuoksi Virginien itsensä panna sokerit sekaan. Työnaiset väistyivät syrjempään ja tekivät tilaa hänelle uunin lähellä. Siinä hän värjötti vähän aikaa, nenä punaisena, puristaen kohmettuneet kätensä lasinsa ympärille lämmitelläkseen. Hän tuli sekatavarakaupasta, jossa oli niin kylmä, että oli paleltua juustopalasta odottaessaan. Ja hän kehui täällä vallitsevaa kuumuutta, olisi luullut tulevansa uuniin, täällähän olisi saanut vaikka kuolleen henkiin herätetyksi, niin suloisesti se kutkutteli pintaa. Vähän aikaa verryteltyään raajojaan oikasi hän pitkät säärensä. Siinä sitten kaikki kuusi särpivät hitaasti kahviaan tauvonneen työnsä lomassa, kosteista vaatteista nousevain höyryjen keskellä. Ainoastaan muori Coupeau ja Virginie istuivat tuoleilla, toiset, jotka kyyköttivät mataloilla jakkaroillaan, näyttivät olevan maaperässä; olipa kierosilmä Augustillekin vetänyt lakanan nurkkaa silityslaudalta riippuvan alushameen alta loikoakseen sen päällä. Vähälle aikaa ei kukaan virkkanut mitään, jokainen istui vain, nenä lasin sisällä, nauttien kahvista.
— On se yhtä kaikki hyvää, selitti Clémence.
Mutta hän sai semmoisen yskän puuskan, että oli tukehtua. Hän painoi päänsä seinää vasten, rykiäkseen kovemmin.
— Kylläpä teillä on kova yskä, sanoi Virginie. Mistäs te sen olette hankkinut?
— Mikäpä sen tietää? vastasi Clémence, pyyhkien kasvojaan hihallaan. Se kai tuli minulle tässä tuonoissa iltana. Grand-Balcon'in tanssipaikasta tullessani jäin sen eteen lumisateeseen seisomaan nähdäkseni, miten kaksi naikkosta tappeli. Siinä kävi koko nujakka! Sille sai nauraa ihan kuollakseen. Toiselta oli nenä reväisty, niin että veri roiskui maahan. Kun toinen, minun mittaiseni pitkä roikale, näki veren, lähti hän käpälämäkeen… Silloin sinä yönä minua alkoi ryvittää. Mutta jo se pitää sanoa, että ovat ne miehetkin koko peijakkaita, kun makaavat naisen kanssa; he pitävät häntä alasti koko yön…
— Kaunista käytöstä! murisi rouva Putois. Te ihan rasitatte itsenne kuoliaaksi, lapsi rukka.
— Entäpä jos se minua huvittaa!… Mitäpä lystiä tämmöisestä elämästä sitten on! Saa raataa aamusta iltaan ja paahtua silitysuunin edessä ansaitakseen viisikymmentä viisi souta! Ei, sanon minä. Siitä olen jo saanut kyliäni!… Olkaa huoleti, ei tämä yskä vielä tee minulle sitä palvelusta että päättäisi minun päiväni; se lähtee niinkuin se on tullutkin.
Syntyi äänettömyys. Clémence heittiö, joka kapakkatansseissa keikkui kaiket yöt kirkuen kuin viimeistä päivää, saattoi päivisin työssä ollessaan toisetkin surullisiksi alituisilla puheillaan kuolemasta. Gervaise oli niihin jo tottunut ja virkkoi ainoastaan:
— Te ette ole juuri iloinen kemujenne jälkeisenä päivänä!