"Älkää unohtako meitä ja tulkaa pian takaisin!" lisäsi Victoire ajattelemattomasti, kun englannitar oli antanut hänelle pari kunnon paukkusuuteloa.
Nyt hymyili Amy heikosti vastaamatta sanaakaan. Sitten meni hän ulos tyynesti ja päättävän näköisenä katsomatta edes ympärilleen, ja pieni palvelustyttö seurasi mukana ja huudahti:
"Miten tyhmä minä olen! Minunhan piti sanoman teille, että Rosine tahtoo jättää teille jäähyväiset. Tulkaa minun kanssani!"
Kun Norine jäi kahdestaan Mathieun kanssa, veti hän viehättävällä häveliäisyydellä ylemmäksi peitteen, joka oli valunut alas syleilyssä, ja jatkoi kertomustaan:
"Neiti Rosinen jutun olen kuullut Victoirelta, eikä se todellakaan ole liiaksi hauska. Hän on hyvin rikkaan jalokivikauppiaan tytär. Me emme luonnollisesti tiedä nimeä, emmekä missä osassa Pariisia hänen isänsä myymälä on. Hän on äskettäin täyttänyt kahdeksantoista vuotta, ja hänellä on veli, joka on viidentoista vuotias; isä on neljänkymmenen neljän. Minkätähden minä mainitsin heidän ikänsä, sen saatte pian tietää. Niin, jalokivikauppias tuli leskeksi, ja tiedättekö, miten hän käyttäytyi korvatakseen vaimonsa? Kaksi kuukautta hautajaisten jälkeen tulee hän eräänä iltana tyttärensä Rosinen luokse ja jakoi häikäilemättä vuoteen hänen kanssaan. Se on jo kuitenkin liikaa. Köyhän kansan keskuudessa se ei ole tavatonta, minä tiedän monta tyttöä Grenellen korttelissa, joille on käynyt samoin. Mutta parempain ihmisten keskuudessa, joilla on varaa kustantaa itselleen kuinka monta rakastajatarta tahansa! Ja mikä minua enimmän inhoittaa, ei ole se, että isät sellaista pyytävät, vaan se, että tyttäret tuollaiseen suostuvat. Mutta neiti Rosine on niin kiltti ja hyvänluontoinen, niin ett'ei hän tahtonut tehdä pappansa tahtoa vastaan. Niin, nyt he ovat kuitenkin saaneet kaunista aikaan. Täällä istuu tytär kuin vankikopissa, ei kukaan tule häntä tervehtimään, ja te voitte hyvin ymmärtää, että lapsi häviää tietämättömiin. Kas se on kaunista!"
Hän keskeytti puheensa siitä syystä, että joku puhui vilkkaasti oven takana. Hän pani sormensa huulilleen kuultuaan, että se oli neiti Rosine, joka saattoi Amyä. Ja sitten kuiskasi hän:
"Tahdotteko nähdä hänet?"
Ennenkuin Mathieu oli ennättänyt vastata, huusi Norine Rosinea. Nyt näki Mathieu hämmästyksekseen ihanan, tummaihoisen lapsen, joka oli madonnamaisen kaunis, mustat sileäksi kammatut hiukset ja viattomat, siniset silmät. Hänen katseessaan ilmeni lapsellinen kummastus ja lempeä, neitseellinen puhtaus. Hän tuntui olevan tiedoton tilastaan, vaikka hänellä oli seitsemäs kuukausi kulumassa, kuten Norinellakin. Mikä surullinen äiteys häväistyksineen ja rikoksellisuuksineen! Se oli rakkauden ja elämän saastuttamista, ja sukurutsauksen hedelmän on pakko poistua tieltä kuin kummituksen!
Norine tahtoi välttämättömästi, että Rosine istuisi hänen viereensä:
"Istukaa tässä hetkinen. Tämä on eräs sukulainen, joka on minun luonani. Tehän tiedätte, miten te minua ilahutatte."