Hän riisui hattunsa ja päällystakkinsa ruokasaliin.
"Ja miten voi naisella muuten ollakaan muu kuin vaikea synnytys, kun hän vielä seitsemäntenä kuukautena nyörittää itseään niin, että on vähällä tukehtua, ottaa osaa seuraelämään, käy teaattereissa, syö ja juo mitä tahansa noudattamatta vähääkään varovaisuutta! Sen lisäksi on hän arveluttavan hermostunut, ja hänellä on paljon perhesuruja. Vähemmästäkin voisi kuolla. Mutta kaikki tämä ei teitä huvita. Puhukaamme nyt teidän asioistanne."
Kun hän tuli makuuhuoneesen, otti Marianne hänet vastaan samalla nuhteella:
"Ah, tohtori, tohtori...!"
"Tässä minä olen, rakas rouvani. Minä vakuutan, ett'en voinut tulla aikaisemmin. Muuten minä tunnustan, ett'en minä ollenkaan ollut levoton teidän tähtenne, sillä minä tiedän, että te olette vahva ja voimakas."
"Mutta minulla on hirmuiset tuskat."
"Sitä parempi, niin pitää ollakin. Sitä nopeammin niistä myös tulee loppu."
Boutan laski leikkiä ja sanoi, että Mariannen pitäisi jo pian tottua tuollaisiin pahoinvointeihin. Neljän, viiden tunnin tuskat, mitä se merkitsi, kun kaikki kuitenkin käy hyvin eikä ole syytä pienimpäänkään levottomuuteen?
Kun hän oli ottanut suuren, valkean esiliinan eteensä ja oli tarkasti tutkinut potilasta, huudahti hän ihmettelevällä äänellä:
"Tämä on omituista, minä en ole koskaan nähnyt näin lupaavaa tapausta. Tunnissa on piltti syntynyt. Sitä voi sanoa hyväksi työksi!"