"Niin on, minä olen ollut vähän ylhäällä viitenä viime päivänä, ja pian pitää minun lähteä täältä, sillä minulla on ollut täällä niin hyvä olla, mutta nyt ovat makianleivän päivät lopussa. Eikö totta, Victoire, näin pehmeää vuodetta ja näin hyvää ruokaa emme saa kadulta?"
Mathieu tunsi Victoiren, tuon pienen palvelustytön, joka istui vuoteensa vieressä liinavaatteita ompelemassa. Hän oli saanut lapsensa kahdeksan päivää aikaisemmin kuin Norine, oli jo ylhäällä ja aikoi lähteä pois huomenna. Nyt teki hän vähän työtä Rosinelle, sille rikkaalle, nuorelle neidille, joka oli ollut sukurutsauksessa isänsä kanssa ja oli eilen synnyttänyt lapsensa viereisessä huoneessa, joka oli kokonaan hänen hallussaan. Kun Amy oli palannut takaisin kotimaahansa, ei Norine ja Victoire olleet saaneet kolmatta toveria huoneesensa.
Tuo pieni palvelija katsahti ylös ja herkesi työstään.
"Ei, emme saa maata ja venytellä, emmekä saa lämmintä maitoamme vuoteen ääreen aamusin. Mutta eihän tämäkään ole hauskaa katsella tuota korkeata harmaata seinää tuossa vastapäätä. Eikä sitä voi koko ikäänsäkään elää mitään tekemättä."
Norine nauroi ja pudisti päätään; hän oli selvästi toista mielipidettä. Nuo molemmat pikkusiskot häiritsivät häntä, ja hän tahtoi päästä heistä erilleen.
"Vai niin, pikku tyttöni, te sanotte, että isä on yhä vielä niin suuttunut minuun, ett'en minä voi tulla kotiin?"
"Ei suinkaan," sanoi Cécile, "ei hän juuri niin suuttunut ole, mutta hän sanoo, että se olisi hänelle alentavaa, ja koko kortteli osoittelisi häntä sormellaan. Ja sitten ärsyttelee Euphrasie häntä varsinkin nyt, kun hän on joutunut kihloihin."
"Onko Euphrasie kihloissa?"
Norine näytti hyvin suuttuneelta varsinkin sitte, kun molemmat sisaret olivat yhteen suuhun kertoneet, että sulhanen oli August Bénard, se nuori, ilomielinen muurari, joka asui samassa talossa kuin hekin. Hän oli ihastunut Euphrasieen, vaikka tämä ei näyttänyt juuri millenkään; hän arveli ehkä myös, että Euphrasie oli reipas ja työteliäs tyttö.
"Minä toivotan onnea heille molemmille. Puolen vuoden perästä antaa Euphrasie hänelle selkään. Tervehtäkää mammaa ja sanokaa, että minä annan palttua teille kaikille, ett'en minä tarvitse teistä ketään. En minä vielä ole paljaan taivaan alla, minä voin kyllä hankkia itselleni työtä, ja onhan aina joku, joka tahtoo minua auttaa. Älkää tulko kukaan enää tänne, kuuletteko, minä tahdon mieluummin päästä teistä erilleni."