Mutta kun Boutan aukasi konttoorin oven, oli rouva Broquette juuri näyttämässä eräälle siellä istuvalle vanhalle herralle kokonaista imettäjälaumaa. Hän tunsi heti tohtorin ja teki anteeksi pyytävän liikkeen.
"Ei, ei, jatkakaa te vaan", sanoi tohtori. "Minulla ei ole kiirettä, me voimme odottaa."
Avoimesta ovesta näki Mathieu Herminen, talon tyttären, istuvan ikkunan vieressä shagilla päällystetyssä nojatuolissa ja lukevan romaania, ja äiti seisoi tuossa arvokkaan näköisenä ja ylisti tavaraansa vanhalle herralle, joka ei näyttänyt voivan tehdä valintaansa.
"Me menemme puutarhaan", sanoi tohtori nauraen.
Ilmoituksissaan mainitsi tämä liike, että heillä on puutarhakin, raitis ilma, vieläpä puukin, eli sanalla sanoen maaseutu. He aukasivat lasioven ja näkivät puun luona penkillä vahvajäsenisen tytön, luultavasti äsken saapuneen, ja tämä pyyhkieli lapsensa takapuolta sanomalehden palasella. Tyttö itse näytti likaiselta, hän ei ollut vielä saavuttuaan ennättänyt peseytyä. Eräässä nurkassa oli läjässä keittiöstä heitettyjä esineitä, särkyneitä vateja, vanhoja rasvaisia ja ruostuneita talouskapineita. Toisella puolen on imettäjiä varten varattu odotussali lasiovineen, ja sieltäkin haisi ulos kloakki, kuivamaan asetettuja repaleita, jo hapantuneita lastenriepuja.
Mutta äkkiä hyökkäsi herra Broquette esiin, ei tiedetty mistä. Hän oli nähnyt äsken Boutanin, hyvän kauppatuttavansa.
"Vai niin, onko minun vaimoni muissa puuhissa. Minä en millään ehdolla voi sallia teidän jäädä tänne. Tulkaahan kaikin mokomin minun kanssani."
Hänen pienet kärpänsilmänsä olivat huomanneet tuon likaisen tytön, joka oli pyyhkimässä lastaan, ja hän oli hyvin levoton siitä, että herrat saavat noin paljon nähdä talon salaisuuksia. Tohtori oli juuri vienyt toverinsa salin ikkunan eteen, josta oli kaikkea muuta kuin suloista katsella mistään välittämättömiä imettäjiä. He aukasivat leninkinsä napit, venyttelivät, haukottelivat istuessaan tuntikaudet pitkillä penkeillä odotellen ostajaansa; lepuuttaakseen käsiään panivat he lapsensa pöydälle, joka aina oli niitä täynnä; lattialla oli rasvasia papereita, leivän palasia ja likaisia riepuja kaikkialla. Nuo molemmat herrat tunsivat tarvetta oksentaa tuossa inhoittavassa lehmänavetassa.
"Seuratkaahan kaikin mokomin minua, herra tohtori", sanoi Broquette uudestaan.
Mutta sitten väitti hän, että hänen täytyy talon arvon vuoksi nuhdella tuota vahvajäsenistä tyttöä. Ja hän alkoi: