Tuo miesparka katsoi kummastuneena ylöspäin ja katseli sitten aurinkoa, aivankuin hän ei olisi sitä koskaan ennen nähnyt.
"Niin, se on totta, nyt on kaunis ilma. Ja sen lisäksi on Reinelle hyvin terveellistä käydä ulkona hieman."
Hän katseli hellästi tuota kaunista tyttöä, jolle surupuku sopi niin mainiosti. Morange pelkäsi aina, että Reine ikävystyy niinä pitkinä tunteina, joiksi hän jätti hänen yksinään palvelustytön kanssa. Yksinäisyys oli hänelle itselleen niin kiusoittavaa, se oli aivan täynnä muistoja vaimovainajastaan, jonka tähden hän itki ja jonka kuolemasta hän syytteli itseään.
"Pappa ei tahdo uskoa, että minun ijälläni ei koskaan ole ikävää", sanoi tuo nuori tyttö iloisesti. "Siitä asti kuin äitiparkani kuoli, on minun täytynyt olla pikku emäntänä. Ja muuten tulee paroonitar noutamaan minua väliin."
Hän huudahti nähdessään vaunujen pysähtyvän katukäytävän viereen. Erään naisen pää pistäytyi ulos vaunujen ikkunasta ja Reine tunsi hänen.
"Mutta katsokaapa, pappa, tuossahan paroonitar onkin. Hän on varmaankin ollut meillä, ja Clara on sanonut hänelle, että minä olen saattamassa sinua tänne."
Niin juuri oli tapahtunutkin. Morange vei kiireesti Reinen vaunujen luokse; Sérafine ei astunut uloskaan. Ja kun hänen tyttärensä oli iloisesti hypännyt vaunuihin, jäi Morange siihen vielä hetkeksi seisomaan ja kiitti lämpimin sanoin onnellisena siitä, että hänen rakas tyttärensä sai huvitella. Kun hän oli nähnyt vaunujen vierivän pois, lähti hän konttooriinsa, äkkiä vanhentuneena ja kokoon kyyristyneenä, aivankuin suru olisi taas alkanut painaa hänen hartioitaan ja murtanut hänet siihen määrään, ett'ei hän enään muistanut näitä kahta muuta herraa eikä edes jättänyt jäähyväisiä heille.
"Miesparka!" supatti Mathieu.
Samassa viittasi Beauchêne eräästä ikkunasta Mathieulle, että hän tulisi yhdessä tohtorin kanssa sinne ylös. He tapasivat Constancen ja Mauricen pienessä vierashuoneessa, jossa Beauchênekin poltti lopun sikaariaan. Boutan kysyi heti pojan vointia, sillä lapsen jalat olivat paljoa paremmat, mutta vatsa epäkunnossa, pieninkin poikkeus ruokajärjestyksestä sai aikaan ikäviä häiriöitä ruuansulatuksessa. Sillä aikaa kuin Constance, joka oli hyvin levoton, vaikka hän ei tahtonut sitä tunnustaa, kyseli tohtorilta lakkaamatta ja kuunteli hartaudella hänen vastauksiaan, otti Beauchêne Mathieun syrjään.
"Kuulkaa nyt, miksi ette ole kertonut minulle, että kaikki on ohitse siellä?"