"Ei, kiitoksia paljon, herrani! Minähän olen sanonut sinulle, että se on loppu nyt. Sinähän näet, että meistä tehtäisiin pilaa."
Mathieu katseli liikutettuna Marianneaan. Hän tuli siis takaisin miehensä luokse täytettyään velvollisuutensa ja täydennettyään lapsen luomisen ravitsemalla häntä elämänsä mehuilla. Se oli puoliso, joka Mariannessa taaskin heräsi, uusi kevät, uusi levännyt maa, joka uudestaan vavahteli hedelmällisyydestään. Ei koskaan ennen ollut hän nähnyt Marianneansa niin kauniina kuin nyt onnellisen äiteytensä riemuhetkenä, hän oli kuin sen maitovirran jumalalliseksi tekemä, joka hänestä oli virrannut ja joka virtasi maailman suonissa. Ja kun hän katseli vaimoaan tässä kunnian sädekehässä, terveitten ja kukoistavain lastensa keskellä aivankuin hyvä jumalatar, aina hedelmällisenä, tuntui hänestä, että hän jumalallisella tavalla rakasti häntä, tahtoi omistaa hänet yhä suuremmassa intohimossa, kuolemattoman auringon sammumattomassa liekissä. Jumalallinen intohimo puhalsi kuin kuuma tuuli, luonnon hehkuva sielu, joka aaltoilee vedessä ja leijailee tuulessa ja joka hetki synnyttää miljaardeja olentoja. Ehkä hurmasi häntä ainoastaan vaimonsa hiusten tuskin huomattava tuoksu aivan kuin kaukaisen taivaan hekuma. Ehkä oli tämä ainoastaan yhden ainoan katseen vaihto, joka valtasi kokonaisuudessaan toisen ihmisen. Suloinen hurmaus täytti heidät molemmat, he unohtivat koko muun maailman, kaikki nämät ihmiset, jotka olivat heidän ympärillään. He tunsivat ainoastaan vastustamattoman tarpeen sanoa, että he rakastivat toisiaan, että se aika oli taas tullut, jolloin rakkaus puhkesi kukkaansa. Hän kuroitti vaimolleen suutansa, vaimo kuroitti suutaan miehelleen, ja he suutelivat toisiaan.
"No, te ette kainostele, te", huudahti Beauchêne iloisesti. "Mikä teihin nyt tuli?"
"Tahdotteko te, että meidän pitäisi poistua?" lisäsi Séguin.
Ja Valentine nauroi kuin hupsu, ja valhekaino Constance näytti häpeävän, mutta Morange lausui ikävöivällä äänellä ja silmät taaskin kyynelissä:
"Ah, kuinka oikeassa te olette!"
Hämmästyneinä siitä, mitä olivat tehneet, sillä heidän tarkoituksensa ei ollut tehdä siten, tuijottivat Mathieu ja Marianne hetkisen ällistyneinä toisiaan. Sitten purskahtivat he hyväntahtoiseen nauruun ja pyysivät iloisesti anteeksi. Rakastakaa, kun voitte rakastaa! Se on terveyttä, se on kaiken hyvän tahtomista, se on kaiken taitamista!
"Siis ... kuudes!" sanoi Beauchêne pilkallisesti.
Gervais oli horjuvin askelin mennyt pois kolmen suuren veljensä ja suuren siskonsa luokse, jotka johtivat muitten lasten rynnäkköjuoksua päivänpaisteisessa puutarhassa.
"Luonnollisesti ... kuudes!" sanoi Mathieu ja Marianne nyökäytti päätään.