"Muuten minä inhoon ja halveksin noita ehkäisykeinoja. Voiko mitään tyhmempää ajatellakaan? Ne silpovat, häpäisevät, murhaavat koko rakkauden. Minä en koskaan suostuisi niitä käyttämään, ell'en pelkäisi häpeää ja levollisuuteni menettämistä. Se seikka tekee minun yhtä raukkamaiseksi kuin muutkin."
Hänen ihanteensa oli saada rankaisematta, ilman pakkoa ja pelkoa tyydyttää himonsa ja riemuita siitä, että on voittanut luonnon.
Kun hän puhui keskosensa synnyttämisestä mainitsematta, että sikiön ulosajaminen oli ollut tämän yhteydessä, alkoi Mathieu aavistaa asian oikean laidan.
"Pahinta on, että tuo keskonen on saanut minun aivan epäkuntoon. Minun on täytynyt etsiä lääkärin apua, ja onneksi olen minä samasta korttelista, jossa itse asun, löytänyt hyväntapaisen nuoren miehen, vielä aivan tuntemattoman lääkärin, mutta minä käännyin mieluimmin hänen kuin suurten kuuluisain lääkärien puoleen, sillä hänen kanssaan olen minä vapaampi ja varmempi siitä, että asiani eivät tule maailman tietoon, sillä kukaan ei pane huomiota siihen, että hän käy luonani. Hän on hoitanut minua lähes kolme kuukautta eikä hän ole juuri rauhoittavakaan, sillä hän väittää, että minä voin tulla raskaaksi pienimmästäkin syystä, koska muka minussa on jotakin joutunut pois paikoiltaan. Voittekohan te kuvitellakaan, millaisessa levottomuudessa minä tästä syystä aina elän? Minä tohdin tuskin suudellakaan enään miestä. Lääkärini on puhunut leikkauksesta, mutta minä pelkään niin hirveästi..."
Mathieu teki kummastusta osoittavan liikkeen.
"Oletteko te niin sairas?"
Sérafine ymmärsi puhuneensa liian paljon ja tuli nyt murheellisen näköiseksi.
"Olenhan minä, minä olen aivan epäkunnossa, senhän jo äsken sanoin. Väliin on minulla kauheita tuskia. Ja kun minun lääkärini nyt on ruvennut puhumaan leikkauksesta, niin on se siksi, että hän epäilee minussa olevan jonkun vakavan taudin, en tiedä minkä. Muuten on hän kirurgi ja hän seuraisi varmaankin minua tuon kuuluisan tohtori Gauden luokse, jotta tämä tutkisi minun ja tekisi leikkauksen, jos on tarvis. Mutta tuo ajatuskin jo kauhistaa minua, ja minä luulen, että minä en koskaan saa mistään sitä rohkeutta."
Hänen leimuavat silmänsä muuttuivat pelokkaiksi ajatellessaan veistä. Hänen sydämessään kävi ankara taistelu tämän pelon ja unelmoidun vaarattomuuden välillä.
Mathieu katseli häntä eikä epäillyt enään.