"Hekö!" huudahti tyttö nauraen, mikä oli hyvin sopimatonta kotiopettajattarelle. "Teille on kerrottu väärin, herrani. Heillä ei koskaan ole sama matka. Minä luulen, että rouva on kirkossa, ellei hän ole jossakin muualla."
Julkeana ja pilkallisen näköisenä alkoi hän taaskin kävellä huoneessa järjestellen esineitä, ja ehtimiseen antoi hän hameittensa kosketella Mathieutä; hänessä näytti asuvan vaistomainen tarve tarjota itseään heti, kun hän vaan oli tullut kahden kesken jonkun herran kanssa.
"Oh, millainen talo!" jatkoi hän matalalla äänellä, aivankuin olisi puhunut itsekseen. "Näin vähän täällä välitetään herraparasta! Parasta olisi, ett'ei rouva olisi aamusta iltaan niin paljon muissa hommissa."
Valentine muissa hommissa! Voidakseen käsittää näitten sanain pilkallisuuden, täytyi tietää — niinkuin Mathieu tiesikin — että Valentine oli puoli vuotta sitten parantanut Santerren kanssa välinsä, jotka lähes kolme vuotta olivat olleet särkyneinä. Nyt tahtoi Valentine ottaa Santerren vastaan kotonaankin, hän sulkeutui koko iltapäiväksi Santerren kanssa pieneen salonkiinsa, ja nähtävästi tarkoitti kotiopettajatar juuri tätä sanoissaan, että rouva on "muissa hommissa." Santerre oli valloittanut Valentinen sinä aikana, jolloin hän piti tätä tarpeellisena saadakseen menestystä romaanikirjailijana, mutta kun Valentine tuli tarpeettomaksi ja vieläpä haitalliseksikin, oli Santerre lopettanut raa'alla ja häikäilemättömällä tavalla kaikki suhteet hänen kanssaan. Epätoivoisena tästä välien rikkoontumisesta oli Valentine sitten alkanut kummastuttaa ystävättäriään uskonnollisella hartaudellaan ja hänestä tuli yhtä ahkera kirkonkävijä kuin hän oli ennenkin ollut ollessaan kotona äitinsä luona ankaran uskonnollisessa Vaugeladen perheessä. Kun hän oli luopunut siitä vapaasta käytöstavasta, jota hän oli noudattanut miehensä ystäväin keskuudessa, vaipui hän liioiteltuun ahdasmielisyyteen. Samoin kuin Wagnerin musiikki oli roomalaiskatoolilaisuuskin vanhanaikuista ja vanhentunutta; hän odotti uutta verenhimoista Antikristusta, joka pesisi pois maailman synnit. Tosin väitettiin, että hän oli koettanut saada itselleen toista rakastajaa, mutta sitä ei voitu todistaa. Séguin, joka piti uskontoa yksinomaan muotiasiana, oli hetkiseksi lähestynyt häntä ja mennyt sovinnollisuudessaan niin pitkälle, että hän seurasi vaimoaan kirkkoonkin. Mutta alkooviriidat alkoivat sitten melkein heti, vielä kiivaampina kuin ennen, ja nyt tuli kaikki sovinto mahdottomaksi. Sittenkuin Nora oli saanut Séguinin valtaansa, oli Séguin palauttaakseen rauhan kodissaan saanut päähänsä tuoda taaskin perheesensä entisen ystävänsä Santerren, jota hän yhä kohtasi klubissa. Tämä kävi päinsä hyvin luonnollisesti ja yksinkertaisesti. Romaanikirjailija tiesi, että hänellä oli ollut niin suuri apu naisista kuin hän suinkin voi toivoa ja että hänen nyt täytyi joko mennä naimisiin tai tehdä vuoteensa toisen miehen pesään. Mutta hän hylkäsi vieläkin avioliiton sekä periaatteittensa että persoonallisen vastenmielisyytensä tähden. Hän oli niinkuin Séguinkin neljänkymmenen yhden vuotias, Valentine lähenteli kolmeakymmentä kuutta; eikö nyt ollut se ikä, jolloin etsitään lepoa ja jolloin on viisainta ajatella yhtä niistä kestävimmistä ja lujimmista siteistä, joita maailma sallii? Niin Valentine kuin muutkin. Santerrehan tunsi Valentinen, joka oli rikas, joka otettiin mielellään vastaan hienoimmissakin seurapiireissä, sen lisäksi vielä nykyään uskonnollinen, ja täytti siis kaikki toivottavat vaatimukset. Ja sillä välin kuin taloudellinen perikato talossa alkoi tulla yhä uhkaavammaksi, olivat olot siellä järjestyneet seuraavalla tavalla: mies ja kotiopettajatar, vaimo ja miehen hyvä ystävä; nuo kolme lasta kasvoivat Jumalan kaitselmuksen alaisina ilman pienintäkään huolenpitoa.
Äkkiä kuului kimakkaa huutoa, ja Andrée hyökkäsi sisään Gastonin takaa ajamana.
"Nono! Nono! Hän tahtoo tukistaa minua!"
Hänellä oli mitä ihanimmat, vaaleat hiukset, jotka liehuivat pienten kasvojen ympärillä; veli, joka oli neljäntoista vuotias, siis neljä vuotta vanhempi siskoaan, oli hoikka ja laiha kuin isänsäkin, ja hänellä oli kylmät, siniset silmät kalpeissa kasvoissaan. Hän sai vihdoin kiinni sisarensa ja tukisti häntä kaikesta voimastaan.
"Oi, miten paha hän on, estä häntä, Nono!" huusi tyttö itkien ja tarttui kotiopettajattaren hameisiin.
Mutta Nora tyrkkäsi hänen luotaan ja torui:
"Hiljaa, Andrée! Aina te tappelette! Tämä on sietämätöntä."