"No, tämäpä on hauskaa! Mikä tuhannen vietävä on hänen tarkoituksensa, kun hän tuolla lapsella kiusaa minua? Poikahan ei ole hänen, niin eikö hän voi antaa minun ja pojan olla rauhassa? Minun lasteni kanssa ei muilla kuin minulla ole mitään tekemistä. Ja sitten minä kysyn, onko se sopivaista, että vaimoni antaa teidän juosta minun lapsieni perässä? Ettehän te vaan aijo viedä poikaa vaimoni luokse, toivon minä? Mitä me tekisimme tuolla talonpoikaispojalla, jossa on ehkä kaikki paheet? Voitteko te kuvitella mielessännekään häntä meidän kodissamme? Vaimoni on hullu, sanon minä, rutihullu!"
Ja hän alkoi vimmoissaan kävellä edestakaisin. Sitten seisahtui hän äkkiä.
"Rakas ystäväni, tehkää minulle se palvelus, että sanotte vaimolleni pojan kuolleen."
Mutta nyt hän kalpeni ja astui askeleen taaksepäin. Constance seisoi oven luona ja oli kuullut kaikki. Jonkun aikaa oli Constance jo tuolla tavalla kävellyt hiljalleen konttoorihuoneustoissa, ilmaantui äkkiä milloin missäkin, aivankuin olisi pitänyt salaista tarkastusta. Hän seisoi hetken äänetönnä, sitten kysyi hän edes katsomattakaan mieheensä:
"Hän elää, eikö niin?"
Mathieu ei voinut sanoa muuta kuin totuuden. Hän vastasi pään nyökähdyksellä. Beauchêne teki epätoivoissaan viimeisen ponnistuksensa.
"Kas niin, rakas ystävä, ole nyt järkevä. Minä sanoin juuri äsken, ett'emme edes tiedä, millainen tuo poika onkaan. Ethän sinä tahtone ainoastaan huvin vuoksi turmella koko elämäämme."
Mutta Constance oli järkähtämättömän kylmä ja katseli miestään ankarin silmäyksin. Sitten käänsi hän selkänsä miehelleen ja pyysi saada tietää pojan sekä vaunujentekijän ja kylän nimen.
"Siis Alexandre Honoré, vaunujentekijä Montoirin luona Saint-Pierressä lähellä Rougemontia. No hyvä, ystäväni, tehkää minulle se palvelus, että jatkatte tiedustelujanne, hankkikaa minulle luotettavat tiedot pojan tavoista ja luonteesta. Olkaa varovainen, älkää mainitko nimiä. Minä kiitän jo etukäteen teitä siitä, mitä teette hyväkseni!"
Ja hän meni pitemmittä selityksittä matkaansa, mainitsematta edes miehelleen suunnitelmistaan; ehkä ei hän vielä itsekään ollut niistä selvillä. Beauchêne oli tyyntynyt vaimonsa musertavan halveksumisen edessä. Minkätähden häiritsisi hän itsekästä nautintoelämäänsä koettelemalla vastustaa hullumaista vaimoaan? Hänenhän tarvitsi vaan ottaa hattunsa ja lähteä tavallisiin huvituksiinsa. Hän kohotti olkapäitään.