Ja kojun takana näki äiti Thérèsen ja Grégoiren taaskin yhdessä. Grégoire piteli toisella kädellään polkupyörää, jonka rakennetta hän luultavasti selitti tytölle; tyttö seisoi ihastuksesta henkeään pidätellen ja katseli himoitsevin silmin konetta. Thérèse ei voinut vastustaa kiusausta, ja Grégoire nosti pienillä käsillään ja nauraen hänen polkupyörälle; silloin kuului äidin uhkaava ääni:
"Kirottu lutka, mitä sinulla siellä taas on tekeillä? Tuletko sieltä heti, tai minä annan sinulle, että sen vielä muistat!"
Mathieu, joka myöskin oli huomannut lasten vehkeet, huusi ankaralla äänellä Grégoirelle:
"Pane koneesi muitten viereen ja muista, että minä olen kieltänyt sinua! Älä tee sitä toista kertaa!"
Se oli sodanjulistus. Lepailleur karjui hävyttömiä uhkauksia ja karkeita sanoja, jotka voittivat posetiivinkin äänen. Ja molemmat perheet erkanivat toisistaan ja sekaantuivat pyhäpukuisen kansan joukkoon.
"Herra Jumala, eikö se juna koskaan tule?" sanoi Rose joka iloisessa kärsimättömyydessään kääntyi joka hetki ympäri ja katsoi torin syrjään pienen asemarakennuksen tornikelloa. "Vielä kymmenen minuuttia; mitä meidän pitää tekemän?"
Hän oli pysähtynyt erään miehen eteen, joka kadun kulmassa myi rapuja; siinä oli kokonainen korillinen eläviä rapuja hänen jalkainsa juuressa. Ne olivat varmaankin kotoisin Yeusen lähteistä, puolen peninkulman päästä; ne eivät olleet suuria, mutta hyvänmakuisia, Rose tunsi tuon lajin erittäin hyvin, sillä hän oli itse pyytänyt samanlaisia purosta. Ja hänen päähänsä tuli uusi ajatus.
"Mamma, ostetaan koko korillinen... Ymmärräthän, tervetuliaisjuhlaksi, siinä olisi meidän lahjamme sille kuninkaalliselle parille, jota me odotamme. Kukaan ei saa sanoa, ett'ei meidän majesteettimme tekisi parastaan, kun odotetaan naapurimajesteetteja. Minä keitän ne itse, kun saavumme kotiin, ja saattepa nähdä, että ne maistuvat herkullisilta!"
Hänen kanssaan laskettiin leikkiä, eivätkä vanhemmat voineet kieltää tätä huvia tuolta suurelta lapselta, joka onnellisuudessaan piti kaikkea leikkinä ja jonka mielestä elämä oli yhtä ainoata juhlaa. Hän tahtoi nyt itse laskea ravut, ja siitä tuli suuri puuha, sillä kun ne nipistivät häntä, huusi hän ja päästi ne irti, ja kaatoi vihdoin koko korin ja ravut alkoivat lähteä pakoon. Pojat ja tytöt ajamaan niitä takaa, tuli ankara takaa-ajo, ja perheen vanhemmatkin jäsenet yhtyivät leikkiin. Ja hauskaa ja virkistävää oli kuulla heidän nauravan, nähdä heidän kaikesta sydämestään innostuvan tähän metsästykseen, sekä suurten että pienten, koko tuon iloisen joukon, Janvillen kerääntyvän heidän ympärilleen ja ottavan suurimmalla hyväntahtoisuudella osaa heidän huviinsa.
Mutta äkkiä kuului höyryveturin puuskutus etäältä.