"Tuo oli hyvin järjetöntä, Rose", sanoi Marianne. "Olethan sinä ainakin muuttanut liinavaatteesi?"
"Olen kyllä ... missä ravut ovat?"
Mathieu puolestaan torui Frédériciä.
"Te olisitte voineet taittaa niskanne; eikä ole juuri hyödyllistä saada tuollaista kylmää kylpyä kun on läpimärkä. Sinun olisi pitänyt estää Rosea."
"Rose tahtoi välttämättömästi jatkaa matkaa, ja kun hän tahtoo jotakin, ei minulla ole voimaa vastustaa."
Mutta nyt teki Rose iloisesti lopun nuhdesaarnasta.
"Kas niin, nuhteita on jo tullut tarpeeksi, minä käyttäydyin tyhmästi. Eikö kukaan tahdo sanoa minulle yhtään kohteliaisuutta ruuan laittamisen suhteen? Onko kukaan ennen huomannut rapujen tulevan noin hyviltä, kun ne ovat tulella?"
Aamiainen oli erinomaisen hauska. Koska heitä oli kymmenen ja he tahtoivat pitää juhla-aterian pääharjoituksen, niin oli pöytä katettu suureen saliin, tavallisen ruokasalin viereen. Sen seinät olivat vielä aivan paljaat, mutta koko aterian aikana puhuttiin vaan siitä, mitenkä se olisi koristeltava kukilla ja köynnöksillä. Jälkiruokaa syödessä annettiin tuoda saliin tikapuutkin, jotta seinille voitaisiin piirtää koristussuunnitelma.
Rose, joka tähän asti oli ollut hyvin puhelias, oli äkkiä muuttunut aivan harvasanaiseksi. Hän oli kuitenkin syönyt hyvällä ruokahalulla. Mutta hänen kasvonsa olivat vahankalpeat ja hiukset vielä märät. Ja kun hän aikoi kiivetä tikapuita ylös, horjahti hän ja pyörtyi. Hän pantiin nojatuoliin, ja kaikki häärivät hänen ympärillään. Useita minuutteja oli hän tajuttomassa tilassa. Kun hän sitten tuli tajuntaansa, istui hän hetken äänetönnä eikä näyttänyt ymmärtävän, mitä oli tapahtunut. Mathieu ja Marianne olivat levottomia ja kyselivät häneltä paljon. Hän oli nähtävästi vilustunut, siinä oli kaunis seuraus järjettömästä kilpajuoksusta. Mutta tuo nuori tyttö tointui kuitenkin ja hymyili, ja hän sanoi, ett'ei hän mistään paikasta ole sairas, hän oli vaan äkkiä tuntenut ahdistusta rinnassaan, mutta nyt se oli ohitse ja hän hengitti helpommin. Hän jaksoi taas nousta, hän lausui mielipiteensä salin koristamisesta, kaikki rauhottuivat lopulta, ja iltapäivä kului piirustusten ja suunnitelmain tekemisessä. Kukaan ei syönyt paljon päivällistä, sillä siksi paljon oli rapuja syöty. Kello yhdeksän aikaan kun Céleste tuli noutamaan Andréeta, erosivat kaikki. Ambroise palasi samana iltana Pariisiin. Blaisen ja Denisen piti matkustaa seuraavana aamuna seitsemän junalla. Rose saattoi rouva Desvignesia ja hänen tyttäriään maantielle ja jätti iloisena heille hyvästit vielä pyörällä päästään ajatellessaan sitä iloista tapahtumaa, joka ensi kerralla kokoisi perheen.
Ei Mathieu eikä Marianne mennyt heti maata. He eivät puhuneet mitään, mutta heistä tuntui, että Rose oli niin omituinen ja hänen silmänsä kuumeesta loistavat. Hän oli taaskin ollut kaatumaisillaan tullessaan sisään ja vanhemmat saivat hänen käymään vuoteesensa, vaikka hän valitteli vähän ainoastaan sitä, että hänen oli vaikea hengittää. Kun hän oli mennyt huoneesensa, joka oli vanhempain huoneen vieressä, jäivät vanhemmat odottamaan ja äiti meni sisään katsomaan, että hän peittäisi itsensä kunnollisesti ja nukkuisi rauhallisesti; isä istui lampun ääressä ja odotteli levottoman näköisenä. Vihdoin nukkui Rose, ja vanhemmat jättivät hänen ovensa puoleksi auki ja puhelivat keskenään hiljaisella äänellä rauhoittaakseen toinen toistaan; eihän se lie ollut vaarallista, se kyllä menee ohitse, jos hän saa nukkua hyvin. Ja vanhemmatkin menivät nukkumaan, syntyi hiljaisuus, koko talo nukkui kukon ensi lauluun asti. Mutta kello neljän aikaan ennen päivän sarastusta heräsivät vanhemmat puoleksi tukahdettuun ääneen, joka huusi: "Mamma! Mamma!" He juoksivat vuoteestaan ja etsivät kynttilää. Rose oli saanut uuden, ankaran kohtauksen. Muutaman minuutin kuluttua näytti hän tulleen paremmaksi, ja levottomuudestaan huolimatta eivät vanhemmat tahtoneet herättää ketään, vaan päättivät odottaa päivään asti. Suurinta levottomuutta herätti se seikka, että Rosen kasvot olivat melkein tuntemattomat, turvonneet ja vääristyneet, aivankuin joku pimeyden voima olisi vaihtanut hänet, varastanut hänet yöllä vanhemmiltaan. Hän oli nukkunut väsyneen näköisenä, ja vanhemmat eivät olleet liikahtaneetkaan paikaltaan, jotta eivät häiritseisi hänen lepoaan, he valvoivat ja odottivat, kuuntelivat elämää, joka sitä mukaa heräsi heidän ympärillään mitä valoisammaksi aamu tuli. Kello löi viisi, kuusi. Kun Mathieu näki Denisen alhaalla pihalla, juoksi hänkin alas ja pyysi poikaansa menemään heti kun saapuu Pariisiin tohtori Boutanin luokse ja kehoittamaan Boutania hetkeäkään hukkaamatta tulemaan Chanteblediin. Ja kun poika oli mennyt, palasi hän Mariannen luokse, mutta ei vieläkään herättänyt muita. Silloin sai Rose kolmannen kohtauksen, ja se oli salaman isku.