"Mitenkä tätä voi ymmärtää? Kohtalo on väliin hyvin oikullinen. Remmi liukuu paikaltaan tuolla alhaalla, kone ei voi nostaa hissiä, Bonnard suuttuu ylhäällä ja huutaa, ja vihaisena siitä, ett'ei kukaan vastaa, päättää hän mennä alas. Sitten tulee Morange, hän suuttuu myöskin vuorostaan siitä, että on saanut turhaan huutaa Bonnardia saamatta vastausta. Ja vihdoin tulee Blaise ... ja putoo. Bonnard parka! Hän itkee, hän tahtoi tappaa itsensä nähtyään, mitä hän on saanut aikaan."
Mutta sitten keskeytti hän äkkiä puheensa ja kysyi Constancelta:
"Mutta sano minulle, missä sinä olit? Morange sanoo, että hän oli jättänyt sinun hissin luokse."
Constance seisoi miehensä edessä ikkunan valossa. Hänen vasen suupielensä värähteli vaan hieman.
"Minäkö? Minähän lähdin heti tänne. Sen tietää Morange aivan hyvin."
Morangen oli täytynyt istua tuolille. Voimatta olla avuksikaan oli hän ääneti ja odotti loppua. Mutta kun hän kuuli Constancen noin kylmäverisesti valehtelevan, katseli hän häntä. Sillä tuo nainen oli murhaaja, sitä ei hän enään epäillytkään. Ja samassa hetkessä tunsi hän tarvetta sanoa sen, huutaa sen koko maailmalle.
"Mutta Morangehan sanoo, että hän oli pyytänyt sinun olemaan paikoillasi eikä menemään minnekään", jatkoi Beauchêne.
"Missään tapauksessa en minä ole kuullut sanaakaan siitä", vastasi Constance kylmästi. "Jos hän olisi pyytänyt minulta sellaista, niin kuinka minä silloin olisin voinut liikahtaakaan paikastani?"
Ja hän kääntyi kassanhoitajaan sekä katsoi häntä rohkeasti silmiin.
"Ajatelkaa asiaa, Morange. Te juoksitte alas kuin hullu, ette sanonut minulle mitään, ja minä jatkoin matkaani."