"Rakas vaimoni, sinä olet kaunein ja sinä olet myös paras. Jospa kaikki tekisivät niinkuin sinä!"
Marianne vastasi tunteellisesti hänen suuteloihinsa, ja nyt puhkesi ilmoille iloisen naurun myrsky. He olivat kaksi sankaria, jotka olivat viettäneet elämänsä suuremmoisissa sankaritöissä, ja siitä saivat he kiittää uskoaan elämään, toimeliaisuuttaan ja kykyään rakastamaan. Ja vihdoinkin ymmärsi Constancekin tämän, hän ymmärsi hedelmällisyyden valloittavan voiman, hän näki jo Fromentit herroina tehtaassa Denisin kautta, herroina Séguinin talossa Ambroisen kautta, herroina koko paikkakunnalla muitten lastensa kautta. Niin se on, monilukuiset voittavat. Ja sen hellyyden hivuttamana, jota hän ei enään voisi saada tyydytetyksi, tappionsa katkeruuden runtelemana, mutta toivoen vielä jotakin hirveätä kostoa, kääntyi hän poispäin salatakseen kahta suurta, katkeraa kyyneltä, hän, joka muuten ei koskaan itkenyt.
Benjamin ja Guillaume imivät yhä. Jos olisi naurettu vähemmän, niin olisi kuultu maidon lorina tuossa pienessä mahlan mahtavan virran putkessa, ja tämä mahla sai maan paisumaan ja korkeat puut vavahtelemaan heinäkuun auringon voimakkaassa paisteessa. Joka taholta kokosi hedelmällinen elämä joukottain siemeniä, se loi, siitti, elätti. Ja elämän ikuisen työn tähden juoksi ikuinen maitovirta läpi maailman.
KUUDES KIRJA
I
Eräänä sunnuntain aamuna istuivat Norine ja Cécile pyhäpäivästä huolimatta kumpikin omalla puolellaan pientä yhteistä pöytäänsä ja he liimailivat kartonkejaan, sillä joulukiireet olivat jo alkaneet. Silloin saapui eräs vieras, joka sai tytöt kalpenemaan hämmästyksestä ja kauhusta.
Tähän asti oli heidän elämänsä kulunut huomaamattomassa rauhassa, eikä heillä ollut muita huolia kuin miten saisivat tulonsa ja menonsa sopimaan yhteen ja säästetyksi vuokrarahat. Kahdeksan vuotta olivat he asuneet Fédérationkadun varrella, lähellä Marskenttää, suuressa, valoisassa huoneessa, jonka somuudesta he kovin ylpeilivät. Norinen poika oli kasvanut molempain äitiensä turvissa ja molemmat he olivat yhtä hellät hänelle; vihdoin alkoi poika sekaantua äiti Norinen ja äiti Cécilen suhteen, hän tuskin tiesi, kumpi heistä oli hänen äitinsä. Ja nämät äidit elivät ja tekivät työtä ainoastaan tätä poikaa varten. Norine oli vielä neljänkymmenen ijässä kaunis, hänen myöhään herännyt äidinrakkautensa oli pelastanut hänet, ja Cécile näytti kolmenkymmenen vuotiaana vielä pieneltä tytöltä ja hän rakasti Norinen poikaa sillä intohimoisella hellyydellä, jota hän ei voinut uhrata omalle lapselleen.
Kello kymmenen aikaan naputettiin kaksi kertaa kovasti ovelle. Kun he avasivat oven, tuli sisään lyhyenläntä, noin kahdeksantoista vuotias nuorukainen. Hän oli tummaverinen, kasvot leveät, leuat suuret ja silmät vaalean harmaat. Hänen yllään oli vanha, repaleinen takki ja päässä musta lakki, joka paljosta käyttämisestä oli muuttunut ruskeanväriseksi.