Hän rauhoittui kuitenkin eikä näyttänyt ollenkaan vastustavan vakavaa keskustelua. Samassa tuli eräs poika juosten Janvillestä.
"Mitä sinä tahdot?"
"Tässä on sähkösanoma herra Lepailleurille."
"Anna tänne."
Poika oli jo lähtenyt, mutta mylläri vaan katseli sähkösanomaa avaamatta sitä. Hän näytti epäluuloiselta, sillä hän ei koskaan saanut sellaisia. Mutta hänen täytyi vihdoinkin tehdä päätös ja lukea sähkösanoma. Siinä oli ainoastaan kolme sanaa: "Sinun poikasi kuollut." Tässä harvasanaisessa raa'assa tavassa, tässä nuijaniskussa, joka annettiin arastelematta, tuntui äidin kylmäverinen raivo, hänen halunsa heti musertaa kotona olevan miehensä, isän, jota hän syytti pojan kuolemasta niinkuin hän oli syyttänyt häntä tyttären paostakin. Lepailleur horjahti iskusta, hämmästyneenä tuijotti hän siniseen paperiin, luki sen uudelleen ja ymmärsi vihdoin. Hänen kätensä alkoivat vapista ja hän vannoi karkean valan.
"Mitä perkelettä tämä nyt taas on? Nyt on poika kuollut, kaikki menee päin helvettiä!"
Sitten tulivat kyyneleet esiin. Hänen polvensa tutisivat, hän vaipui tuolille ja luki sähkösanoman kerta toisensa perästä: "Sinun poikasi kuollut ... sinun poikasi kuollut..." aivankuin hän olisi etsinyt sellaista, jota sähkösanomassa ei ollut. Ehkä oli hän kuollut jo ennen kuin äiti saapui sinne. Tai ehkä äiti oli saapunut vähää ennen kuin hän kuoli. Hän sanoi parikymmentä kertaa, että äiti oli lähtenyt kello kymmenen ja yhdentoista minuutin junalla, että hänen olisi pitänyt olla Batignollessa kello puoli yksi, ja koska hän oli lähettänyt sähkösanoman kello yksi ja kaksikymmentä minuuttia, niin oli hän pikemmin tavannut poikansa kuolleena.
"Tällainen kirottu sähkösanoma ei sano mitään, mutta kuitenkin tappaa se ihmisen. Olisihan hän voinut lähettää edes jonkun tänne. Nyt täytyy minun mennä sinne. Niin, tämä vielä puuttui, tässä on todellakin liian paljon onnettomuuksia yhdelle ihmiselle!"
Lepailleur lausui tämän niin katkeralla ja epätoivoisella äänellä, että säälin tunne valtasi Mathieun. Hän oli äänetönnä odottanut; nyt tarjosi hän palvelustaan ja lupasi lähteä yhdessä Lepailleurin kanssa Pariisiin. Mutta samassa vetäytyi hän taaksepäin, mylläri nousi ylös raivokkaana nähdessään hänen siellä, omassa kodissaan.
"Vai niin, se on totta, tehän olette täällä ... mitä te sanoitte, ettäkö me antaisimme nuo saatanan lapset mennä naimisiin? Niin, nyt te näette, että minä olen valmis häiden viettoon! Minun poikani on kuollut, te valitsette oikein sopivan päivän. Lähtekää heti tiehenne, taikka minä en vastaa teoistani!"