"Niin menemme", vastasi Marianne, "hän oli niin itsepäinen, että me emme voineet kieltäytyä. Se on luullakseni joku oikku, hän tahtoo puhua minun kanssani saadakseen tietää, miksi minä olen niin vahva, että voin olla jalkeilla."
Boutan hymyili.
"Te olette molemmat samalla asteella, hän niinkuin tekin odottaa synnytystä noin maaliskuun ensi päivän vaiheilla. Koettakaa te järjestää asianne torstaiksi, sillä minä en voi olla teidän molempain luona yht'aikaa."
"Ja Constance Beauchêne", kysyi Mathieu leikillisesti, "eikö hänkin ole samassa tilassa? Silloin se olisi ihan täydellistä."
"Ei, ei, hän ei ole siinä tilassa. Hänhän on vannonut, ett'ei hän enään koskaan tule siihen tilaan, ja hän laittaa myös niin, että hän pitää sanansa. Käyköön hänen vaan hyvin."
Hän nousi lähteäkseen, mutta silloin tapahtui salahyökkäys, jota oli jo aikaisemmin valmistettu. Aavistamatta vähääkään olivat lapset jättäneet tuolinsa ja alkaneet hyökkäyksensä vaihdettuaan ensin salaisia silmäyksiä keskenään. Yht'äkkiä oli tuon hyvänluontoisen tohtorin olkapäillä molemmat vanhimmat lapset, nuorempi kietoi kätensä hänen vyötäisilleen ja pikku tyttö kapusi hänen syliinsä.
"Hys, hys, hys! Nyt leikitään rautatietä!"
He tyrkkivät häntä, repelivät häntä ja nauroivat pitkiä skaaloja huilun äänellä. Pahastuneena kiirehti isä ja äiti hänen avukseen, mutta hän rauhoitti heitä.
"Antakaa heidän olla, pikku lemmikkien! Koska ystävämme Beauchêne väittää, että se on minun vikani, että he ovat tulleet maailmaan, niin täytyyhän minun heitä kärsiä. Kaikkein paras teidän lapsissanne on se, että he ovat yhtä terveet kuin heidän äitinsäkin. Siinä kaikki, mitä heiltä nykyään voi vaatia."
Kun hän oli suudellut heitä ja laskenut sitten takaisin lattialle, otti hän Mariannen molemmat kädet omiinsa ja sanoi, että kaikki on niinkuin pitääkin ja että hän voi levollisena lähteä taas pois; Mariannen pitäisi vaan jatkaa niinkuin hän oli alkanutkin. Ja kun Mathieu saattoi häntä etehiseen, kuultiin heidän siellä laskevan leikkiä ja nauravan.