— Hyi hitto! sanoi lämmittäjä ainoastaan.
Veturinkuljettaja teki epätoivoisen eleen. Ei ollut ajattelemistakaan tapaamista, varsinkaan kun oikea vedenpaisumus nyt purkautui suojuksen yli ja uhkasi särkeä lasikaton. Tuolla ylhäällä lienee jokin ruutu jo ollut rikki, sillä suuria, nopeita pisaroita putoili Lisonin päälle. Vihuri tunkeutui sisään portaista, jotka oli jätetty auki, ja olisi voinut luulla, että myrsky tempaisi mukanansa tuon vanhan rakennuksen rungon.
Pecqueux sai veturin vihdoinkin täydelleen kuntoon.
— Huomenna näkee selvemmin… Nyt ei sitä tarvitse enempää siistitä.
Hän palasi ensimmäiseen ajatukseensa.
— Minun täytyy saada palanen ruokaa… Sataa aivan liiaksi, jotta voisi muitta mutkitta mennä loikoilemaan olkivuoteellensa.
Ruokailupaikka oli aivan varikon vieressä. Sitä vastoin oli yhtiön täytynyt Rue Francois-Mazelinen varrelta vuokrata talo, mihin oli järjestetty vuoteita veturinkuljettajille ja lämmittäjille, joiden täytyi olla yötä Havressa. Tuollaisessa vedentulvassa olisi helposti voinut tulla läpimäräksi.
Jacquesin täytyi tyytyä seuraamaan Pecqueuxia, joka oli ottanut esimiehensä pienen korin, ikäänkuin olisi tahtonut säästää häntä sen kantamisen vaivasta. Hän tiesi, että korissa vielä oli kaksi viipaletta kylmää vasikanlihaa, leipää ja pullo, jonka Jacques tuskin oli avannut, ja aivan yksinkertaisesti juuri se saattoi hänet niin nälkäiseksi. Sade lisääntyi ja ukkonen uudelleen tärisytti suojusta. Kun nuo molemmat miehet astuivat ulos vasemmalle siitä pienestä portista, joka vei ruokapaikkaan, oli Lison melkein kylmä. Yksinään hyljättynä nukkui se pimeässä, jota ankarat salamat katkoivat, suurten vesipisaroiden valuessa sen päälle. Sen läheisyydessä vuoti muuan huonosti suljettu vesijohtoputki ja muodosti lätäkön, josta vesi juoksi veturinpyörien lävitse alas kuoppaan.
Jacques tahtoi puhdistautua, ennen kun menee ruokailupaikkaan. Eräässä huoneessa oli aina kuumaa vettä ja soikkoja. Hän otti esille saippuan koristansa ja puhdisti kätensä ja kasvonsa, jotka matkan jäljeltä olivat mustat. Ja kun hän oli siksi varovainen, että hänellä veturinkuljettajille annetun kehoituksen mukaisesti oli mukanaan puku muuttamisen varalta, saattoi hän vaihtaa pukua kiireestä kantapäähän asti, minkä hän keikailunhalusta tekikin Havreen saavuttuaan joka ilta, jolloin hänellä oli kohtaus Séverinen kanssa. Pecqueux, joka pesi ainoastaan nenännipukkansa ja sormenpäänsä, odotti häntä jo ruokailupaikassa.
Ruokailupaikkana oli aivan yksinkertaisesti pieni huone paljaine, keltaisiksi maalattuine seinineen ja varustettu ainoastaan yhdellä uunilla ruo'an lämmittämistä varten sekä kiintonaisella pöydällä, joka pöytäliinan asemasta oli peitetty sinkillä. Kaksi penkkiä muodosti koko muun kalustuksen. Miehet saivat tuoda ruokaa mukanansa ja syödä sitä puukon avulla paperilta. Huone sai valaistuksensa suuresta akkunasta.