Kun Roubaud palasi avonaiseen halliin, tapasi hän miehistön panemassa kuntoon pikajunaa 6,40, ja kun hän luuli heidän aikovan työntää esille 293:n, katosi raittiin aamun antama tyyneys kokonaan ja hän ärjäsi vihastuneena:
— Älkää hitossa ottako sitä vaunua! Antakaa sen olla paikoillaan; sitä ei käytetä ennenkun illalla.
Esimies selitti, että vaunua oli työnnetty ainoastaan, jotta saataisiin toinen, takana ollut, esille. Mutta hillittömässä suuttumuksessaan hän ei kuullut, mitä mies sanoi.
— Kirotut pölkkypäät, onhan teille sanottu, että ette saa koskea siihen.
Kun hän vihdoinkin käsitti mistä oli kysymys, pysyi hän kuitenkin raivostuneena ja alkoi moittia tuota epämukavaa ratapihaa, jossa ei voitu edes vaunua kääntää. Asema, joka oli linjan vanhimpia, oli todellakin liian pieni, eikä se vanhoine puisine vaunutalleineen, puusta ja sinkistä rakennettuine pieniruutuisine junasiltoineen, sekä autioine ja synkkine rakennuksineen, joissa oli halkeamia kaikkialla, ollut kylliksi arvokas Havrelle.
— Se on hävytöntä, enkä minä voi käsittää miksi ei yhtiö, aikoja sitten ole hajotuttanut sitä maan tasalle.
Miehet katselivat häntä ihmetellen, kuullessaan hänen, joka muuten piti kurista niin tarkkaa lukua, puhuvan noin vapaasti. Hän huomasi sen ja vaikeni äkisti sekä jatkoi äänetönnä ja jäykkänä työn valvomista. Tuolle matalalle otsalle ilmaantui tyytymättömyyden ryppy, kun taas hänen pyöreiltä tummanpunaisilta kasvoiltaan näkyi tahdonlujuus.
Tämän jälkeen sai Roubaud takaisin koko kylmäverisyytensä. Hän piti sangen tarkkaa huolta pikajunasta ja tarkasti pienimmätkin yksityiskohdat. Vaunujen yhteenkytkemiset, mitkä hän katsoi taitamattomasti tehdyiksi, täytyi tehdä uudestaan, hänen valvonnallaan. Eräs rouva molempine tyttärineen, jotka seurustelivat hänen vaimonsa kanssa, pyysivät hänen apuaan, saadakseen paikat naistenvaunussa. Ennen kun hän sitten antoi lähtömerkin, tarkasti hän vieläkin oliko juna asianmukaisessa kunnossa; seurasi hän sitä kauvan sellaisen miehen valvovalla katseella, jonka pieninkin tarkkaamattomuus voi maksaa ihmishenkiä.
Kohta sen jälkeen täytyi hänen kulkea radan poikki vastaanottamaan Rouenista tulevaa junaa joka juuri nyt saapui asemalle. Tässä oli muuan postivirkamies, jonka kanssa hänen oli tapana joka päivä keskustella. Tuona muuten niin tarkoin virantoimitukseen käytettävänä aamuna oli Roubaudilla nyt lyhyt lepoaika, lähes neljännestunti, jonka kuluessa hän saattoi levätä, milloin ei mikään välittömästi vaatinut hänen virantoimitustaan. Ja tänä aamuna kuten tavallista pyöräytti hän paperossin ja jutteli sangen iloisesti.
Oli tullut valoisampaa ja kaasulyhdyt oli vastikään sammutettu junasillalta. Katossa olevat ruudut olivat niin pienet ja kurjat, että harmaa auer vallitsi siellä vielä mutta ulkopuolella, suurella taivaslaella, jota kohden halli avautui, leimusivat jo auringonsäteet. Koko taivaanranta purppuroitui. Ja tämän kauniin talviaamun puhtaassa ilmassa näkyivät kaikki esineet selvästi ja tarkasti.