— Ainoastaan pari sanaa, keskeytti komisarius. Sitten viemme rouva
Roubaudin takaisin kotiin.
Roubaudille tuli kiire jatkaa.
— Juteltuamme useista asioista, lausui presidentti Grandmorin aikovansa seuraavana aamuna matkustaa sisarensa luo Doinvilleen… Minä näen hänet vielä istumassa kirjoituspöytänsä ääressä. Minä istuin tässä ja vaimoni tuossa… Eikö hän sanonut, ystäväni, aikovansa matkustaa seuraavana aamuna?
— Sanoi, seuraavana aamuna.
Herra Cauche, joka edelleen nopeasti teki lyijykänällä muistiinpanoja, kohotti nyt päätään.
— Kuinka, seuraavana aamuna? Mutta matkustihan hän illalla!
— Odottakaahan! vastasi Roubaud. Saadessaan kuulla, että me aijoimme palata samana iltana, juolahti hänen mieleensä tuuma tulla meidän seurassamme pikajunalla, jos vaimoni seuraisi häntä Doinvilleen ja viettäisi siellä muutamia päiviä hänen sisarensa luona, kuten hän on ennenkin tehnyt. Mutta vaimollani oli paljon puuhaa täällä kotona ja hän vastasi sen vuoksi kieltävästi… Teithän niin?
— Kyllä, sen tein.
— Hän oli hyvin ystävällinen … ja minun asiaani kiintynyt ja seurasi meitä aina työhuoneensa ovelle… Eikö niin?
— Niin, ovelle saakka.