— Mutta ajatelkaahan, että hän oli vasta lapsi, ei edes neljäntoista vuotias, kun minä jälleen pääsin vapaaksi… Kaikki ihmiset karttoivat minua silloin ja olisivat voineet heittää kiviä minun päälleni. Mutta hän, jonka aina kohtasin metsässä, hän tuli luokseni ja jutteli ja oli niin herttainen… Meistä tuli hyvät ystävykset ja me kuljimme käsi kädessä. Se oli niin onnellista aikaa se…
On kyllä totta, että hän kasvoi, ja että minä ajattelin häntä. En voi muuta sanoa, olin rakastunut häneen, niin että olisin voinut tulla hulluksi. Hänkin piti paljon minusta, ja olisi kyllä voinut käydä, kuten te sanoitte, mutta hänet otettiin minulta pois ja hänelle hankittiin paikka Doinvilleen.
Kun sitten eräänä iltana tulin kotiin kivilouhimosta, tapasin hänet oveni edustalla. Hän oli silloin puoliksi mieletönnä ja niin rasittunut että hänellä oli polttavan kuuma. Hän ei ollut uskaltanut palata vanhempiensa luo ja etsi senvuoksi minut, kuollakseen minun luonani… Voi tuota kirottua sikaa! Minun olisi heti pitänyt pistää puukko hänen kurkkuunsa.
Tuomari puristi ohuet huulensa yhteen, ihmeissään siitä vilpittömyydestä, mikä ilmeni Cabuchen lausunnosta. Hänen oli selvästikin pakko pelata ovelammasti, hän oli tekemisissä voimakkaamman vastustajan kanssa, kuin oli luullutkaan.
— Niin, minä tunnen tuon rivon jutun, jonka te ja tyttö keksitte. Mutta muistakaa tarkoin, että presidentti Grandmorinin koko elämä kohotti hänet teidän syytöstenne yläpuolelle.
Ällistyneenä ja suurin, pyörein silmin sekä kalisevin hampain änkytti
Cabuche:
— Mitä me olemme keksineet?… Muut ne valehtelevat ja meitä syytetään valheista!
— Älkää näytelkö viattoman osaa… Olen jo kuulustellut Misardia, joka on naimisissa teidän rakastajattarenne äidin kanssa. Jos tarvis vaatii, niin minä kuulustelen häntä ja teitä vastatusten, jolloin saatte nähdä mitä hän ajattelee teidän jutustanne… Varokaa tarkoin vastauksianne. Meillä on todistajia, me tiedämme kaikki, ja te tekisitte viisaimmin puhumalla totta.
Hänen tavallinen menettelytapansa oli koettaa peloitella silloinkin, kun hän ei mitään tietänyt, ja kun hänellä ei ollut todistajia.
— Kiellättekö siis julkisesti ja kaikkialla kerskuneenne siitä, että te iskisitte suonta presidentti Grandmorinista?