Ylisihteeri kuunteli hänen puhettansa ja katseli häntä; ja kaikki hänen epäluulonsa järkähtivät; Séverine näytti näet siinä määrin luonnolliselta ja viehättävältä kaipauksessaan ja rukouksissaan. Se lyhyt, nimetön kirjelappu, jonka hän oli löytänyt Grandmorinin paperien joukosta, ei hänen mielestään ollut voinut tulla keneltäkään muulta, kuin Séverineltä, jonka myöntyväisyys presidentin toivomuksiin ei hänelle ollut tuntematon. Jo ilmoitus hänen tulostaan oli aivan äsken saanut hänet täydellisesti vakuutetuksi siitä, ja hän oli keskeyttänyt keskustelunsa tuomarin kanssa ainoastaan saadakseen varmuutensa vahvistetuksi. Mutta mitenkäpä olisi häntä voinut luulla rikokselliseksi kukaan, joka näki hänet niin lempeänä ja hurskaana.
Hän tahtoi kuitenkin päästä siitä täydellisesti selville, ja pysyen edelleen mitä totisimman näköisenä, sanoi hän:
— Selittäkää tarkemmin… Minä muistan teidän varsin hyvin, enkä muuta pyydä kuin olla teille hyödyksi, ellei se kohtaa mitään vastusta.
Séverine kertoi nyt kiertelemättä, kuinka hänen miestään uhkasi virkaero. Häntä kadehdittiin kovin hänen kelvollisuutensa ja sen korkean suojeluksen takia, jota hän tähän saakka oli nauttinut. Nyt, kun luultiin häneltä puuttuvan puolustajia, toivottiin voitavan riemuita ja ponnistettiin kaksin verroin. Hän ei kuitenkaan maininnut ketään nimeltä erikseen, ja uhkaavasta vaarasta huolimatta hän puhui hyvin harkituin sanoin. Päättäessään lähteä Pariisiin oli hän kuitenkin ollut vakuutettu siitä, että ripeä puuttuminen asiaan oli välttämätön. Kentiesi oli se seuraavana päivänä liian myöhäistä: hän pyysi sen vuoksi pikaista apua ja tukea.
Hän lausui kaiken tämän esittämällä niin runsaasti loogillisia tosiasioita ja hyviä syitä, että näytti todellakin mahdottomalta, että hän olisi vaivannut itseänsä jossakin muussa tarkoituksessa.
Camy-Lamotte otti huomioon hänen huultensa pienimmät ja huomaamattomimmatkin värähdykset ja iski nyt ensimmäisen iskun.
— Minkä vuoksi sitten yhtiö erottaisi teidän miehenne? Ei suinkaan sillä ole mitään vakavaa moitetta häntä vastaan?
Séverine ei liioin kääntänyt katsettansa hänestä ja vakoili hänen kasvojensa pienempiäkin ryppyjä ja kysyi itseltänsä, oliko mies löytänyt kirjeen. Ja vaikka kysymys olikin sangen viaton, tuli hän äkkiä vakuutetuksi siitä, että kirje oli jossakin tässä huoneessa. Camy-Lamotte tietää jotakin, sillä hän asetti paulan hänen eteensä ja tahtoi nähdä, uskaltaisiko hän puhua erottamisen todellisista syistä. Mies oli muuten antanut niin suuren painon sanoillensa, että Séverine tunsi, kuinka hänen vaaleat, raukeat silmänsä tutkistelivat häntä hänen sisimpään olemukseensa saakka.
Hän uhmaili nyt vaaraa urheasti.
— Voi, Jumalani, se on kerrassaan kuulumatonta, mutta on epäilty, että me tuon onnettoman testamentin takia olisimme ottaneet hengen hyväntekijältämme. Meidän ei ollenkaan ole ollut vaikea näyttää syyttömyyttämme toteen. Mutta tuollaisista häpeällisistä syytöksistä jää aina jotakin jäljelle ja yhtiön johtokunta epäilemättä pelkää häväistysjuttuja.