Muistan myöskin nähneeni överstimme, herra de Montrevertin, istuvan suorana ja liikkumattomana hevosensa seljässä ja tyynesti tarkastelevan vihollisen liikkeitä. Tämä mies näytti minusta jättiläiseltä. Hänellä ei ollut pyssyä, jolla olisi huvitellut, ja hänen rintansa kohosi peittämätönnä meitä ylempänä. Aika ajoin katsahti hän alas meihin ja huusi karkealla äänellä:
"Sulkekaa rivit, sulkekaa rivit!"
Me suljimme rivit, kuni peljästyneet lampaat, polkien kuolleita, tylsistyneinä, yhä vaan ampuen. Tähän asti oli vihollinen ampunut ainoastaan kivääreillä; nyt kuului kumea jymähdys, ja kanuunan kuula tappoi meiltä viisi miestä. Joku patteria, joka luultavasti oli aivan meidän edessämme, vaan jota me emme voineet nähdä, oli alkanut ampua. Kuulat putosivat alas meidän keskellemme melkein samaan paikkaan aina ja tekivät siihen verisen kolon, jota me lakkaamatta täytimme järjettömän eläimen itsepäisyydellä.
"Sulkekaa rivit, sulkekaa rivit!" kertoi översti kylmästi.
Me syötimme kanuunille ihmislihaa. Joka sotamiehen kaatuessa otin minä askeleen lähemmä kuolemaa, lähestyin sitä paikkaa, jossa kuulat kolkosti vinkuivat, musertaen miehiä, joiden vuoro oli tullut kuolemaan. Ruumiita kokoontui tälle kohdalle ja pian sattuivat kuulat ainoastaan veriseen lihakasaan; repaleisia jäseniä lenteli ympäri ilmassa jokaisella kanuunan laukauksella. Me emme voineet enää sulkea riviä.
Sotamiehet ulvoivat, yksin päällikötkin yhtyivät siihen.
"Pajonettiin, pajonettiin!"
Kuulasateessa juoksi pataljoona hurjasti kanuunia kohti. Savu-esirippu revittiin rikki; eräällä kummulla näimme me vihollisen patterin punaiset liekit, siellä kun se jakeli tulta meille kaikista ammottavista suistaan. Mutta rynnäkkö oli tehty ja kuulat pysähdyttivät ainoastaan kuolleita.
Minä juoksin översti Montrevertin vieressä, jonka hevonen oli tullut tapetuksi, ja joka taisteli kuin pelkkä sotamies. Äkkiä tunsin kuin olisin saanut ukkosen iskun; tuntui kuin olisi rintani auennut ja olkapääni reväisty pois. Kiivas ilmanveto verhosi kasvojani.
Ja minä kaaduin. Översti vaipui viereeni. Minä tunsin kuoleman lähestyvän, minä ajattelin rakkaitani kotona ja menin tainnoksiin, etsiessäni voimattomalla kädelläni Lazare sedän kirjettä.