Molemmat vaikenivat: Se oli lauantaina lokakuun loppupuolella. Yhtiö oli tänä päivänä lopettanut työt kaikissa kaivoksissa sillä tekosyyllä, että palkkojen maksamisesta oli johtunut epäjärjestystä asioissa. Se pelkäsi uhkaavaa liikepulaa ja käytti hyväkseen jokaista tilaisuutta pidättääkseen kymmenet tuhannet työläisensä työstä. Sillä oli kyllä ennestäänkin suuri varasto hiiliä.
— Etienne odottaa sinua Rasseneurin luona, jatkoi vaimo. — Ota hänet mukaasi, hän on sinua kepperämpi ja voi pian huomata, jos teidät aiotaan pettää.
Maheu nyökäytti päätään.
— Ja puhu noitten herrojen kanssa isästä. Lääkäri on varmaankin hallinnon puolella. Eikö totta, vaari, lääkärihän erehtyy, te voitte vielä tehdä työtä.
Ukko Bonnemort oli jo kymmenen päivän kuluessa istunut kuin naulattuna paikkaan kankeana jaloistaan.
— Tietysti minä vielä teen työtä, mutisi vaari, — sääriä pakottaa kyllä, mutta eihän se ole suuri asia. Se on vain heidän keksintöjään, jottei heidän tarvitsisi maksaa minulle sataa kahdeksankymmentä frankia.
Maheun vaimo ajatteli ukon kahta frankia, joita hän ei enää koskaan toisi hänelle ja huudahti epätoivoissaan:
— Hyvä jumala, jos näin jatkuu, niin pian me kaikki joudumme manalan majoille!
— Ken kuolee, ei tarvitse ainakaan enää syödä, — huomautti Maheu.
Hän hakkasi vielä muutaman naulan saappaisiin ja teki lähtöä. Kylä No. 240 sai nostaa palkkansa neljän aikaan. Naiset saattoivat miehiään pyytäen palaamaan heti. Useat pyysivät heitä toimittamaan asioitaan, jotteivät he jäisi kapakkaan.